|
|
|||
|
24.03.2008 - 23:26
![]() Jo kauan eli puolitoista viikkoa on Lush sijainnut Espoon Isossa Omenassa. Odottelin liikettä avattavaksi vasta maaliskuun lopussa, mutta yllätys oli sitäkin mukavampi, kun toissalauantaina kauppakeskukseen päädyin :) Ensimmäisenä ostoksenani hankin ystävälleni tuparilahjaksi ihanan pinkkiä ja suorastaan pinkille tuoksuvaakin Rockstar-saippuaa. Maltoin pidättäytyä itselleni ostamisesta, kun käytössä on menossa Budapestista hankittu Gratuitous Violets -saippua ja kaapissakin on vielä toinen, Honey I Washed The Kids -niminen pala. Olin hyvin innoissani, kun huomasin Lushin rantautuneen Suomeen, olinhan jo "konkarina" käynyt ketjun liikkeissä Cambridgessä ja Budapestissa. Mutta huomasin olevan vaikeaa selittää muille, miksi oikeastaan Lush on niin hieno juttu. Ilmeisesti Lushilla on jotain eettisiä perusteluja puolellaan, ja logon yhteydessähän mainitaan sanat fresh ja handmade, jotka voi nekin tulkita hyviksi asioiksi. No, vaikka onkin mukavaa tukea jotain erilaista ja ehkä eettistäkin, niin nämä aatteelliset näkökohdat eivät kyllä ole suoraan minun perustelujani Lushissa käymiselle. Nautin kun saan haistella eri tuoksuja (joita muuten on huonojakin) ja hipelöidä erilaisia aineita pöydillä ja kipoissa. Olen loputtoman ihastunut noihin saippuoihin: niitä on ihanaa nuuhkia ja sitten hyvän tuoksun osuessa kohdalle miettiä kuinka ison palasen haluan ostaa. Yhden kylpypommin olen kokeillut myös, mutta koska en omista kylpyammetta, ne jäävät hyllyyn. Harmi vaan, samoin kuin Ben & Jerry's -ihastuksen kohdalla, on tässäkin kyseessä kallis harrastus. Siispä säästän Iso Omena -käynnit ansaittuihin hemmotteluhetkiin. Vinkiksi muuten kaikille naisille, että miespuolisia voi olla vaikeaa saada kauppaan sisään, elleivät he ole flunssassa tai muuten hajuaistittomia. Kokeiltu on. P.S. Pääsiäinen oli parasta, tällaista lepoa voisi olla useamminkin <3 monsteri www
25.03.2008 - 10:08
Sekö on jo siellä?! Pitänee joku viikonloppu tehdä reissu keskustan sijaan Isoon Omenaan, josko vaikka sitten kun su-aukiolot taas alkaa. Vois viettää rentoa shoppailu-ruokailupäivää siellä... ainaksi jos sattuu sadepäivä ;)
Saara
01.04.2008 - 09:59
Kiitos, Zannah, suosituksesta. Pitääpä käydä katsomassa löytyykö Ompusta sitä...
|
Kirjoittaja
![]() Nimi Saara Kuvaus
Omaelämäkerrallisia musiikkipoimintoja. Blogilista
Blogeja
Anttila
Apitus Heinisuo Heta Kirjaamo (Juho) Kispe Kiwanja (Ken) Kuutio (Janne) La Plus Douce Laura Sanni unikissan blogi (Tiia) Yllättäviä käänteitä (Mikko Por.) Vaihdossa ulkomailla (vanhoja): Ben Johnson - our true Soulmate (T&A Koreassa) C'est Paris! (Elli) Kiwi Tracks (Antti) Meksikon mussut (Jouni) Mi viaje (Anna) ![]() |
||