Genre
17.08.2006 - 22:06
Olavi Uusivirta siis oli eilen Tavastialla. Olin kolmatta kertaa hänen keikallaan: ensimmäinen tilaisuus oli Vanhalla talvella, jolloin en tiennyt biiseistä kuin hitit, toinen taas jumppafirman asiakkaiden kevätbileissä soitettu akustinen yllätyskeikka (yllätys siis ainakin minulle ja kavereilleni). Nyt oli siis vuorossa ensimmäinen kunnon keikka, ja tietenkin Tavastia sopii sellaiseen parhaiten tapahtumapaikaksi... Erityismaininnan ansaitsevat biisit Ala vetää, Aina siellä ja Sä et tiedä mitään: eivät aiheuta suurempia väristyksiä levyltä kuunneltaessa, etenkään Ala vetää, joka on varmaankin inhokkini Me ei kuolla koskaan -levyllä. Livenä toimivat kuitenkin kuin vanhanaikainen junan vessa. Suoraan jakeluun. Herkistelypuolelta ihastuin biisiin Niin kuin eilenkin, aijjai. Se soi vielä aamullakin päässä!


Alun melkoisen greizi tulkinta kuulemma Aleksis Kiven runosta. Huh.


Bändiäkin näkyy jopa tässä yhdessä kuvassa.


Keikan lopussa Olavi oli hikinen, rikkonut(?) yhden kitaran ja kaatanut mikkiständin useasti... hymyä silti riitti ja soittaminen jatkui edelleen tunteella :)

Kaikki kuvat © minä, muuten. Kiitos Maijalle ja Kaisalle välittömästä keikkaseurasta, kiva oli nähdä myös Juliaa, Lauraa, Mikkoa, Samia ja Tiiaa. Ja keikkahan oli tosiaan onnistunut, koska Kaisa meni heti seuraavana päivänä ostamaan Olavin levyn :D
Anna www
17.08.2006 - 22:57
Hihi, taattua hehkutusta a la Saara! Heti tuli ikävä, *hali* Elän toivossa että tänne (tai edes naapuriin Texasiin) tulee jotain kutkuttavia keikkoja. Viime vuonna koululla oli kuulemma U2 soittamassa :O Kenties vain urbaanilegendaa, kuka tietää...
Saara
17.08.2006 - 23:08
Anna, toivottavasti jotain mielenkiintoista ilmaantuu lähelle! Tai vaikka jopa koululle! :o Ja hei, onhan teillä siellä lokaalina niitä gasolina-artisteja, että ehkä nekin vetää jotain shöytä jossain joskus :)
Anna www
17.08.2006 - 23:12
Ouh nöyh, regaton-bitches! Shakira on ainakin tulossa, Jouni ja Reetta tykkää. Minä... ööö... :)
Tiia www
17.08.2006 - 23:29
IHANA IHANA ILOVE IHANA.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Nimi
Saara
Kuvaus
Omaelämäkerrallisia musiikkipoimintoja.
Last.fm


eXTReMe Tracker