Genre
25.02.2007 - 19:03
Jahas, vuosi on vierähtänyt siitä, kun Genre-blogi julkaisi ensimmäisen kirjoituksensa. Kirjoituksesta tuntuu kuluneen todella vähän aikaa, vain pieni hetki. Muistan kun tuskailin tekstin kanssa, koska eihän ensimmäinen merkintä saa olla ainakaan huono. Ja luultavasti sellainen siitä kuitenkin tuli, koska mietin asioita liikaa, ja yritin olla nokkelampi kuin olenkaan :)

Sittemmin, tuon huikeasti nolla kommenttia keränneen kirjoituksen jälkeen, olen kirjoittanut yli sata postausta lisää, enemmän ja erityisesti vähemmän musiikkiin liittyen. Myös, jos musiikkiin liittyvät blogaukset katsottaisiin läpi, huomattaisiin niiden liittyvän paljolti samoihin bändeihin. Voisin siis sanoa epäonnistuneeni huikeassa musiikkiblogaustavoitteessani. Eipä sillä väliä, olenpahan saanut vuodattaa joistain bändeistä juuri niitä fiiliksiä kuin olen halunnutkin. "Hei arvaas mitä" -tunnelmat ovat helpointa kirjoittaa tänne sen sijaan, että kyllästyttäisi kaikki kaverit uusimmilla bändiuutisilla...

Genre-statistiikkaa:
Kyllä, todellakin laskin tämän kaiken :D

Laskennan ansiosta voin myös julistaa ahkerimman kommentoijan: onneksi olkoon Tiia! :) Kakkoseksi tuli Duussi, ja kolmossijan vei Heini. Kiitos myös kaikille muille n. 50 kommentoijalle, ilman teitä blogaaminen olisi t-y-l-s-ä-ä. Jaksakaahan jatkossakin kirjuutella! :)

Nyt genrettäjä menee syömään synttäripizzaa.
kispe
25.02.2007 - 20:11
Onneks olkoon 1-vuotispäivän johdosta!
Kakkua JA pullaa!
Heini www
25.02.2007 - 22:21
Onnea Genrelle! :) Sun blogauksia on kyllä kiva lukea ja kommentoidakin.
Arttu
26.02.2007 - 19:04
onneex!
Jeansi
26.02.2007 - 23:02
Tiesitkö että blogisi oli ensimmäinen jota aloin seurata? (Joo tiedän, oon jotenkin pari vuotta ajastani jäljessä)

Keep writing, aina yhtä nautinnollisia juttuja!
Anna www
28.02.2007 - 16:57
Onneaaaaa! Muista että synttäripizzan seurana pitää olla myös synttäribrownieseja *slurp*
Maurelita Pligaa www
04.04.2007 - 00:56
Onnea ja bon appétit kynttiläpizzan kera !
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Nimi
Saara
Kuvaus
Omaelämäkerrallisia musiikkipoimintoja.
Last.fm


eXTReMe Tracker