|
|
|||
|
10.07.2007 - 22:34
On jotenkin superärsyttävää tajuta jokin bändi tai artisti vasta paljon myöhemmin siitä, kun esiintyjän nimi on tiedostunut omassa mielessä. En tarkoita nyt pelkästään sellaisia artisteja, jotka kolahtavat niin täydellisesti, että ne jäävät levysoittimeen pitkäksi aikaa (tästä omakohtainen esimerkki HIM, aikaväli taisi olla 1997-98 talvi -> 1999 kesä). Typerä olo tulee myös silloin, kun artisti aiheuttaa tunteen: kyllähän mun tää olisi pitänyt tietää. Kuvitelkaapa vielä itsenne musiikkiblogaajana, joka ainakin luulette olevanne, niin johan ottaa pannuun.
Noh, tällä viikolla olen siis kokenut tämän tunteen. Ajauduin kaikessa uutuusbiisisurffailussani (kts. edellinen postaus) foorumille, jossa puhuttiin laulajatar-Mannasta. Siis siitä Mannasta juu, jonka olen nimeltä tiennyt pitkään. Hänen musiikkiaan en ole kuunnellut, ennen kuin toissailtana Myspacesta. Heti tänään törmäsin häneen blogeja lukiessani (kyllä, minäkin luen muotiblogeja) ja päätin siitä syystä etsiä mainitun biisin videon. Täytyy sanoa, ja olisin sanonut sen jo toissailtana, että plikalla on kivankuuloinen ääni. Bonuksena vieläpä hänellä on iki-ihana välispiikkivitsien kuningas Antti Lehtinen rummuissa! Ja mitä kautta siis löysin Mannan? Jepjep, hänen aviomiehensä Mikko "Linde" Lindströmhän on tunnetusti HIMin kitaristi, se rastatukka videolla. Manna: I Gave In P.S. Ilosaari-countdown 4 pv ½ h! Duussi www
11.07.2007 - 10:39
Saara! Kiitos tästä, muru! Miten en ole tullut etsineeksi Mannan musaa ennen kuuluviin, vaikka onhan tästä jo hehkuttu. Taitaa likka marssia tänään levykauppaan - ja keikalle Klubille 25.7.! :)
Saara
13.07.2007 - 03:19
Kuule, olepas hyvä vaan :) Harmittaa, että oon missannu kaikki aiemmat keikat - loput kun näyttävät olevan sellaisia, joihin en pääse. Ehkä sit joskus...
|
Kirjoittaja
![]() Nimi Saara Kuvaus
Omaelämäkerrallisia musiikkipoimintoja. Blogilista
Blogeja
Anttila
Apitus Heinisuo Heta Kirjaamo (Juho) Kispe Kiwanja (Ken) Kuutio (Janne) La Plus Douce Laura Sanni unikissan blogi (Tiia) Yllättäviä käänteitä (Mikko Por.) Vaihdossa ulkomailla (vanhoja): Ben Johnson - our true Soulmate (T&A Koreassa) C'est Paris! (Elli) Kiwi Tracks (Antti) Meksikon mussut (Jouni) Mi viaje (Anna) ![]() |
||