Hih, tällaisella embedillä voi osallistua kilpailuun, kuulemma. Eipä sillä, olisin ehkä laittanut tämän tänne muutenkin. Kyllä nuo uusimman levyn biisit vaan on hyvejä. Postilaatikon kolahdusta odotellessa, hyvää wappua!


HIM - Kiss of Dawn (live @ Orpheum Theatre, Los Angeles)

Åhå kaks postausta päivän aikana... pitää sitä olla innoissaan =P On muuten hyvä biisi tämä. Kerrankin yksi suosikeistani päätyy sinkkubiisiksi. Sinkusta tosin on karsittu olennaiset kohdat pois, mutta toimiihan se silti.

      

Keskiviikkoiltana oli pienen herkän hetken ajan ihan suunnaton koti-ikävä. En ole koskaan kokenut moista, en varmaan lapsuudessakaan, vaikka olin monesti poissa kotoa, etenkin lentopalloturnauksissa ja heppalassa. Kielikurssi yläasteen jälkeen kesti kolme viikkoa, enkä ikävöinyt tippaakaan. Italialaismuksut samassa perheessä kyllä itkivät vollottivat vuorotellen joka ilta, joskin olivat myös pari vuotta nuorempia kuin minä ja kaverini.

Tämä onkin ensimmäinen ulkomaanmatkani ihan yksin. Vaihto-opiskelijoilla voi ehkä alussa olla vähän samoja tuntemuksia, mutta toisaalta heillä nyt varmasti on iltaohjelmassa tarjontaa. Minä sen sijaan blogaan hotellin aulassa perjantai-iltana, voi säälittävyyttä.

Palasen kotia tähän kokolattiamaton ja kalliiden viinilasien ympäristöön kuitenkin toi Ari "Iso A, Aakkonen" Koivunen. En niin suuremmin piittaa hevimussiikista koto-Suomessa, mutta muovisten poppirenkusten Brittilään Stormwind oli mitä tervetullein yllätys. Pari pyöräytystä myötäpäivään löytyi ipodista välittömästi, \\,,/.

Nyt kun juutuubista ei löytynyt katsottavaa Stormwindia (Vuoden Yhdys Sana Osaaja, hyvää päivää), niin liitetään tähän sitten Hear My Callin video. Mainio poppishevibiisi, sanon minä. Kamala video tosin.


Ari Koivunen - Hear My Call

Näteistä akustisista tulkinnoista puheenollen... Tämä biisi on jotenkin aina ollut yksi suosikeistani. Kiva laulaa, kuten Valokin joskus haastattelussa taisi mainita. :) Piti laittaa otsikkoon katkelma biisin sanoituksista, mutta kun niistä ei saanut mitään järkevää irti :D


HIM - Endless Dark

No nyt sopii hehkuttaa! Liput ostettuna, toivottavasti saan ne vielä itelleniki.

Fiilistellään:


Muse: New Born

Livevärssiotaki löytyypi. Mutta yritän olla katsomatta niitä, haluan olla täysin blown away tämän upean live-bändin ansiosta lokakuussa. Jäähalli 17.10., olen valmiina! \\o/ \\,,/

Genre on tunnetusti antanut täysin objektiivisia ja ammattimaisia arvioitaan erinäisistä musiikkikappaleista. *kröhöm*

No, siihen aiempaankaan hiukkaseen objektiivisuutta ei taida olla mahdollisuutta milloin vain HIM julkaisee jotain uutta. Useimmiten vain ihastun tuotokseen ekalla kuulemalla. Ehkä kun jotain tietynlaista musiikkia kuuntelee tarpeeksi paljon, siitä tulee osa verenkiertoa, ja uusi annos musiikkia laittaa hyvän veren kiertämään kehossa. Ah, miten runollista. Hyvää oloa on tuskin kieltäminen, kuitenkaan.

Toisaalta olen HIMin tekemisten suhteen myös jotenkin kriittisempi kuin muiden. Uskallan haukkua miellyttämättömiä asioita, tietous koko tuotannosta antaa siihen oikeuden, vai? :)

No, kritisoidaanpa sitten HIMin uutta sinkkujulkaisua. Viiden kuulemisen jälkeen Kiss of Dawn kuulostaa varsin tymäkältä pakkaukselta, etenkin radiosoittoa varten. Toisaalta kertsin seesteinen soittelu pehmentää biisin täysin hittipotentiaaliseksi. Välisoittojen kitarat (siis varmaan enemmänkin basso) sen sijaan soivat osittain samalla ihanalla rouhealla soundilla kuin aina niin ihanassa Vampire Heartissa (Dark Light -levy, kpl 1). Kitaratkaan eivät silti ole täydelliset: wtf mikä vinkaisu välissä? Rymytirymytirymyti viuuoooooonk. Eikö sitä nyt olisi voinut tehdä esim. vain kerran biisin aikana tai sitten jättää koko vingautus pois? No, kaikessa ammattilaisuudessani totean, että kaipa Valolla ja tuottajalla oli siihen oikeus.

Biisi on kyllä hyvä. Haastattelujen perusteella se on kirjoitettu kuolleelle / itsemurhan tehneelle ystävälle. Kattokaa miten synkkää:



Jatkan iltaa kitaran murinoiden ja snookerin ja Antin seurassa.

Duussi kun meni mainitsemaan Amy Diamondin laulamassa Edith Piafin klassikkoa, niin minähän tietenkin paukkasin guuglailemaan. Samalla kerralla YouTubessa tuli vastaan neidin vielä vähän aiempi cover-veto, ilmeisesti vuodelta 2004. Siis ooämgee. Esiintyminen nyt on tuossa niin tollaista opeteltua kävelemistä, että häirittee, mutta unohtuu toisaalta kun miettii Amyn olleen 12-vee tuolloin. Kantsii kattoa loppuun, se on vaan ihan huikee.

Ei nyt salli JuuTuub embediä tähän tapaukseen, mutta klik tästä vaan, olkaa hyvät.

Siinä on Ola Salo suunnilleen samanikäisenä kuin mitä minä olen nyt. Laulamassa loistavaa biisiänsä. Onneksi sentään jotkut saavat tähän ikään mennessä jotain noin hienoa aikaiseksi, niin me muut voimme ihailla :)

Sunnuntaina alkoi Ylex:llä uusi ohjelma, Supersetti. Siinä vuoroviikoin joko esitellään ulkomainen artisti musiikki- ja haastattelupätkien kera tai päästetään kotimainen artisti soittamaan lempilevyjään. Jälkimmäinen kuulostaa lähinnä tylsältä, mutta ainakin ensimmäinen ulkomaalaisartisti oli mielenkiintoinen. Hän nimittäin oli ikisuosikkini Robbie Williams.

Musiikki oli huolellisesti valittu Robbien hittien joukosta, mutta mukaan mahtui myös eräs loistava albumibiisi. Western-tunnelmainen Me And My Monkey kertoo tarinan, jota en ole kymmenienkään kuuntelukertojen jälkeen oikein osannut tulkita: kuka tai mikä "apina" on? No, tulkitsemattakin tarina on ihan jännä. Lavalla Robbie on elementissään tällaisten kappaleiden kanssa: hän saa näytellä, huutaa, laulaa – yleisö viihtyy. Kerta kaikkiaan mainio biisi.



Musen Knights of Cydoniassa on ehkä jotain samaa kuin tässä... Varmaan western-tunnelma, joka välittyy etenkin videosta. Tietenkään en enää voi kuvitella koko biisiä ilman ratsastajaa laukkaamassa aavikolla, koska olen em. videon jo katsonut...

Matkaa odotellessa... paras kohta Robbien Leedsin-keikasta, joka näytettiin suorana YLElläkin 9. syyskuuta. Robbie on supliikkimiehiä, ei muuta voi sanoa :D
Päivän paras biisi noin muuten on edelleenkin saman herran Lovelight. Laadukkain videoversio siitä on EMI:n jukeboksissa. Mukana hytkyttel!

Nyt kun tähän ollaan päästy, niin:




Ronan oli ja on edelleenkin aika kuumaa hottia! Stephen laulaa liikuttavasti tytölle. Ja tästähän on aikaa jo 12 vuotta, jestas!

Kuten tuolla edellisen kirjoituksen kommenteissa totesin, onneksi nyt on sunnuntai ja vitutus meni jo. Anteeksi, että olin ilkeä.

genrettäin!

Kiitos mainossähköpostin, eksyin tuossa pari päivää sitten selailemaan EMI:n jukeboksia. Nautin musiikkivideoiden katsomisesta, koska niin harvoin pystyn niitä katsomaan, lähinnä vain kotikotona MTV:ltä. Eikä sieltä enää musiikkia tule juuri ollenkaan. Tsekkasin ainakin Robbie Williamsin tulevan albumin sinkut videoina. Lovelight on tosi hyvä, vaikkakin coveri. Mikäs siinä, Robbien ääni sopii tuollaiseen hyvin.

Jukeboksista löytyi myös vanhoja ihanuuksia. Kotimaisten musiikkivideoiden kategoria ei oikein vakuuttanut - EMI:llä on vähemmän minun suosikkejani listoillaan -, mutta ulkomaisista löysin aisteilleni hunajaa. (Katsokaa muuten, miten paljon Placebon videoita tuolla on. Huh!) Silmähunajat löytyivät siis BWO:n Temple of Love -videosta, korville jostain muualta. Weeping Willows on taas jonkin aikaa pitänyt taukoa CD-soittimestani, mutta en selkeästikään ole lakannut pitämästä heidän musiikistaan. Jukeboksissa on kolme WW:n videota, joista yhden olisin halunnut laittaa tänne. Koska en osannut tehdä sitä niin, että video ei olisi käynnistynyt automaattisesti, jätin koko homman väliin - klikatkaa alla olevaa linkkiä katsoaksenne videon.

Ei ole tämä minun musiikkiani ehkä suoranaisesti, mutta hittolainen, että on hyvä biisi! Justin Timberlaken tuore sinkku Sexyback potkii minua tänään oikein erityisesti. Yön postauksessa kuvailin seesteisiä ajotunnelmia moottoritieltä, mutta melkein kotikadulla ollessani fiilikset olivat toisenlaiset. 'Niemessä tärähteli, kun laitoin volaa radioon, autokin varmaan heilui ratin takana jammailusta. No okei, ei ulos ehkä mitään erityistä kuulunut, auton äänentoisto kun on mitä on ;) En ehkä olekaan niin vanha kuin välillä tunnen olevani, kun edes jokin musiikki tanssittaa.

Nytkin jammailen kyseisen biisin tahdissa, ja harkitsen FutureSex/LoveSounds-levyn hankkimista. Justified komeileekin hyllyssä, joskin viihtyy vähän liikaakin siellä hyllyssä. Katsellaan nyt. Esikuuntelukappaleet kuulostavat hyviltä justintimberlake.comissa.

P.S. Olenko muuten ainoa, jota pistää silmään tuo Justinin levynkannen kuvassa käytetty jyrkkä salama? Miehen etupuolella kun on tuollainen selkeä varjo. Saman huomasin Beyoncén tuoreen plätyn mainoksissa, joissa neiti seisoo nojaillen johonkin seinään.

Ruisrockin jälkimainingeissa pystyn tällä hetkellä blogaamaan vain korvaa miellyttävän kappaleen verran. Tässä tapauksessa kyseessä on biisi, jota video todella parantaa entisestään.

The Cardigans


(cardigans.com, youtube.com)

Kiitos vinkistä Mikolle. Festariraporttia sitten myöhemmin, stay tuned!

Hih, tänään tuli hyvä muistutus siitä, miksi oikeastaan perustin tämän blogin. Sunnuntaina tuli postailtua kaikkea ihan mitä sattuu, mutta nyt postaan aiheesta:

SMG:n Ilman sinua olen lyijyä on ihana biisi!

*tirsk* Tulipa huudettua. Meinasin kyllä kertoa työkavereille yhtä kovaäänisesti tuon mielipiteen, kun siinä istuin ja sisäisesti hyrisin onnesta. Kuuntelin näet töiden lomassa nanosta SMG:n kaikkia kolmea levyä shufflella. Muuten, tiedättekö sen tunteen, kun kaikki biisit on tuttuja ja miljoona kertaa kuultuja, mutta yhtäkkiä ne alkavat kuulostaa paljon paremmilta ja erilaisilta, kun ei tiedä missä järjestyksessä ne soivat? Vaihtelua! Ilman sinua... siis pamahti ilmoille ja laitoin kovemmalle, kun ko. biisin alku on semmoinen aika hiljainen. Vai olisiko ollut kovemmalla jo jonkin edellisen biisin jäljiltä, ihan sama. Terhin ääni on mahtavan kirkas juuri tuossa kappaleessa, oikein huomasi eron vanhimman levyn tuotoksiin, kun niitäkin aina välillä arpoutui listalle.

Eipä voinut muuta kuin hymyillä itsekseen, ja katsella kun sulosävelien vaikutuksesta iho meni yhä enemmän ja enemmän kananlihalle. Lämpimänä kesäpäivänä! Huh. En voi kuvailla enempää tuota fiilistä, enkä voi taata, että se sama tunne nousee kenellekään muulle juuri tuosta biisistä. Silti suosittelen, että tutustut. Mielellään vaikka koko Hölmö rakkaus ylpeä sydän -levyyn.

Koska Ilman sinua olen lyijyä ei näyttäisi olevan näytteenä Scandinavian Music Groupin kotisivuilla, niin tarjoan sitten linkin toiseen ihanaan kesäfiilistelybiisiin. Katso siis Hölmö rakkaus -video!
Spoilaus/houkutus: videossa esiintyvät Antti Lehtinen ilman paitaa ja Joel pelkässä pyyhkeessä - varmaan on turhaa muistuttaa miespuolisille lukijoille, että videolta löytyy ihkuakin ihkumpi Terhi. Jätän arvoitukseksi, onko hänellä vaatteita, ja mitenkä paljon!

P.S. Enkös olekin tosi pro:n näköinen alla olevassa kuvassa? Kävin pitkästä aikaa ratsastamassa, oikein tunnilla siis. Heppana söpö Doris. Paljastettakoon, että totuus ei ollut lainkaan noin hieno kuin mitä kuvasta näyttää. En oikein pärjännyt Doris-neidin kanssa :( Mutta hyvä että edes joku hassu kuva on saatu.

JAAHAS. Loooordi sitte teki sen mitä edelliset 15 Suomen Euroviisu-kilpailijaa teki yhteensä*. Ja voi olla, että tarvitaan vielä enemmän suomalaisia viisuilijoita, ennen kuin heidän yhteenlaskettu euroviisupistemääränsä yltää Lordin saamiin. Ens vuonna sit Suomi saakin varmaan yhden pisteen, heh.

Hard rock Hallelujah!

Huomenna (tänään) starttaa kone Kreetan saarelle. Siellä aiomme herättää pahennusta Lordia huudattaen ja Suomi-kamoja yllämme pitäen. Sounds like a plan!

Yön biisi: Sauli Lehtonene - Mun aika mennä on (*niisk*)

* luvut eivät perustu tutkimustietoon

Lisää englanninkielistä blogausta! Saapi kommentoida, jos kirjotan kökkökieltä ;)

---

Right now I am enjoying one of the most peaceful moments in the last couple of days. I just ate a cream cheese bagel, and now I'm digesting it and spending this quality time writing in this blog. How nice is that!

I spoke tonight (on MSN) with a member of my host family from the time when I took a language course in England. I went on the course with three of my friends, and we split up in two pairs. Me and Sanna had the best luck with our family. They (a couple with two sons a little older than us) were the nicest people ever and thanks to them, I had a great time in Bournemouth. It is almost seven years ago now and I still recall those weeks in England as one of the best in my teens. The language course itself was a disappointment, but that's a different story.

So I talked to Ian, the older of the family's sons today, and we thought about meeting somewhere now that we're on the same piece of land for once. Last time we spoke face-to-face was in 2000, when I spent two weeks in Brighton with Elina. I would definitely like to meet somewhere, that would be great. We'll see about that.

Now the forth-coming trip is only six days away and I'm pretty anxious about it. It's just that school work should come first at the moment, not planning the trip. Trying to concentrate...

I am also trying to get myself a British state of mind by listening to James Blunt – again. This time I am admiring his song High. I hadn't read the lyrics before, but I don't mind, they do not matter. Most of all I like the chorus with Blunt's singing and the bass guitar growling in the background. V. nice.

Yup, forced myself to mention music so that this post wouldn't be too off-topic for my blog. Now good night, sleep tight!

Vaikka blogasin aiemmin James Bluntista, olen tänään ollut huomattavasti synkemmällä tuulella. Johtuu varmaan väsymyksestä, että synkempi ja "munakkaampi" musiikki on tänään potkinut paremmin kuin kiva, mutta vähän turhan sileä brittipoppi.

Puoliltapäivin koululle kävellessäni valitsin Nanosta soimaan Charonia. Tunsin valinnan osuneen oikeaan, sillä askel reipastui vielä enemmän, kuin mitä se pelkästä auringonpaisteesta olisi. Minulla kun on ollut pitkään ihastuminen Downhearted-levyn avausraitaan. Aluksi pidin Charonia jonkinlaisena HIMin halpakopiona, koska radiossa soinut Little Angel oli aika perus-himpulamaista rokkia. Myöhemmin olen oppinut tunnistamaan bändien välisen eron, ja Charonkin tuntuu löytäneen oman linjansa. Vertaus HIMiin ei siis enää ole oikeutettu.

Kävin syksyllä katsomassa Charonia Tavastialla. (Samalla tulin tutustuneeksi myös Entwineen, joka voisi ehkä myös joskus tähän blogiin päästä.) Lippu taisi olla noin kympin, ja totesin sen kohtuulliseksi hinnaksi. Olisin voinut maksaa tuon hinnan pelkästään siitä ilosta, että kuulisin Bitter Joyn elävänä. Koska en ole mikään musiikin ammattilainen, tai edes harrastaja, jotta voisin puhua oikeilla termeillä, niin sanotaan näin: Bitter Joy rokkaa. Tuon kaltaisessa särökitaroiden ja mollisävelten sekoituksessa yhdistettynä ihanaan miesääneen on jotain sellaista, joka naksauttaa aivoni onnelliseen tilaan. Tässä tapauksessa jopa saa minut positiivisen aggressiiviseen tilaan: sellaiseen, jossa kaikki tavoitteet tuntuvat mahdollisilta saavuttaa. Se tunne on tarpeellinen vaikkapa urheilusuoritukseen valmistautuessa, bileisiin lähtiessä (hyvän fiiliksen vuoksi) ja toki päivän aluksi, kuten tänään.

Hmm, nyt voisinkin sitten toteuttaa niitä tavoitteita koulutyössä välillä.

P.S. Linkitetään nyt vielä sanat.

Radio on pullollaan hyvää musiikkia, se on fakta. Mutta kun suuri osa kanavista soittaa vaan sitä huonoa genreä (joka siis ei ole se Genre, jonka mukaan tämä blogi on saanut nimensä). Onneksi väliin mahtuu mainioita valonpilkahduksia, joiden ansiosta radiota jaksaa kuunnella niin kauan, että kuulee kyseistä ihanuutta uudelleen.

"Oma" kanavani on Ylex, jonka kohderyhmään kuulemma vielä kuulun. Välillä kyllä tuntuu, että olen kasvanut jo Yleq:lle sopivaksi kuuntelijaksi, kun tietty osa musiikista (lähinnä hiphop ja r'n'b) ei jaksa kiinnostaa, ja kun joku Ninjan Fashion-renkutus soi aivan jatkuvasti kanavalla, mutta meikäläisen suosikit ei ikinä, ja ja ja...

Asiaan nyt kuitenkin. Viimeaikainen fiilistelyn- ja onnenaiheeni on ollut Stellan ihana sinkkubiisi Totuuden henki, joka on Ylex:n A-soittolistalla (eli sitä kuulee paljon/riittävästi!). Stellastahan harva tiesi ennen viimeisintä Idols-kilpailua, jossa Katri Ylander laulaa luikautti yhtyeen pikkuhitin Piste. No, Pisteestähän tuli Isohitti, mutta Katrista ei idolia. Stella nousi maineeseen, mistä olen itsekin tyytyväinen, koska muuten olisin edelleen vain nimentietämisasteella tästäkin bändistä. (Tai sitten jotkut geneeriset irkkaajat pitäisivät minua ajan tasalla tässä asiassa. :)) Nyt haluan omasta puolestani mainostaa Stellaa, koska Totuuden henki kuulostaa todella hyvältä. Joka kuuntelulla olen pitänyt enemmän, ja toivon, etten ikinä tykästy siihen kurkkuani myöten. Jos se vaikka jäisi tuohon sydämen tasolle.