Hellou! Tiätte kai varmaan mikä päivä tänään on. No vuoden odotetuin, tietenkin! Uskomatonta, että se tuli näinkin pian. Tänään mennään katsomaan poskettoman sievää Villeä!

Ei tehdä tästä ihan viime vuoden kopiota, mutta:

09:55:11 <@saaa-ra> 5 min.
10:02:02 <@saaa-ra> ANAAAAAAAAAAM
10:04:07 <@saaa-ra> meni kaik.

Ratsastus vituttaa.

Mutta mitäs siitä, HUOMENNA on ihan KOHTA!

Kivoja ihmisiä (hei, nähdäänkö kaikki osallistuvat tutut huomenna??!) ja kaks parhuutta. Musiikkia! ♥

JEEEEEEEEE



Mjuuuus


Mänboi

Pidetäänpä blogikansa ajan tasalla, kun edellinen kirjoitus on parin viikon takaa. Tässä kaksi eri versiota viime lauantaista.

* * * * *

Fanitytön täyttymys

Neljäs viikko ulkomaantöissä meni kotiinpääsyä odotellessa. Mukavalta tuntui ajatus kotiin jäämisestä pidemmäksi aikaa kuin pelkäksi viikonlopuksi. Lisäksi viikonloppuna olisi keikka, jota olin koko reissun ajan odottanut! Meille piti tulla vieraskin, mikäs sen mukavampaa.

Vieras valitettavasti perui tulonsa, mutta päätin sitten odottaa keikkaa sitäkin enemmän. Kavereiden houkutteleminen mukaan oli vaikeaa. Onneksi seuraa lupautui kuitenkin, niin keikkafiilis sen kun karttui.

Vietimme mukavan alkuillan kuuden hengen porukalla teemalla Singstaria ja skumppaa. Sitten oli aika lähteä keikkapaikalle. Matkalla houkuttelin kolmannen lähtijän mukaan, ja näin bändi sai jälleen uuden tutustujan.

Lämppäri oli ihan ok, vaikkei ihan makuuni. Otin paikan eturivistä pääesiintyjää ajatellen, ja olin tyytyväinen melkein keskeltä saamaani tilaan.

Keikka oli aivan mahtava! Ensimmäisen tuntemattoman biisin jälkeen pukkasi hittiä hitin perään, eikä löysäilylle välispiikkien muodossa ollut aikaa. Olin onnellinen: hyvää musiikkia mukavassa seurassa. Ja Suomessa pitkästä aikaa.

Keikan jälkeen jäin baaritiskin lähelle vielä notkumaan, kun ei huvittanut lähteä kotiinkaan. Kävin ostamassa paidankin, kun vihdoin olin muistanut varata käteistä sen hankkimiseen. Bändin jäseniä näkyi jo baarin puolella, ja lopulta itse laulajakin saapui bäkkärin ovesta. Kävin esittelemässä itseni kättelemällä ja kiitin hyvästä keikasta, kyselin tulevaisuuden kuulumisia ja uuden levyn ilmestymisajankohtaa. Suunnitelmat olivat vielä aikatauluttamattomia, mutta mukava oli jutustella. Päätteeksi sain vielä halauksen, jota en mielestäni edes pyytänyt! Olin onnellinen fani. Kyllä kelpasi lähteä bussille.

* * * * *

Keikkakääliön normipäivä

Lauantai alkoi reippaasti salikäynnillä. Illalla oli tarkoitus lähteä keikalle ja sitä varten olikin jo kuohuviini kylmänä jääkaapissa. Pari ihmistä oli luvannut tulla käymään Singstarin houkuttelemana, ja pari vielä harkitsi. Olipa mukava ajatus tissutella kivojen ihmisten seurassa pitkästä aikaa. Nyt oli aika pitää hauskaa koko neljän poissa kotoa vietetyn viikon edestä.

Singstar oli hauskaa, kerrankin. Joskus olin jo ehtinyt kyllästyä koko peliin. Pelin tiimellyksestä meinasi tulla jo kiire keikkaloihin lähtemiseen, mutta onneksi aikataulu oli sovittu jo etukäteen.

Kylmä skumppa oli maistunut hyvin pelin aikana, enkä raaskinut jättää loppupullollistakaan haaskattavaksi, joten salakuljetin sen bussiin. Aloin olla hiprakassa, mutten oikeastaan itse huomannut sitä. Minulla oli kivaa, sillä olin menossa pitkään odottamalleni keikalle. Koska mielestäni liian harva ihminen kuuntelee suosikkibändiäni, pakotin kolmannen mukanamme olleen henkilön myös lähtemään keikalle. Lupasin tarjota osan lipun hinnasta, en tarvitsisi siitä hyvästä kuin yhden juoman keikkapaikalla.

Yhdeksi juomaksi valikoitui harmi kyllä 24 cl punaviiniä, joka maksoi enemmän kuin kalliihko punaviini Alkossa. No, maksoin siitä sitten osan itse, jotta pakotettu ei sentään jäisi miinukselle. Seuraavaksi siirryimme blackjackin pariin. Hukkasin siihen 14 euroa, kun jakaja voitti aina. Tai ainakin melkein aina. Jemmasin loput kuusi euroa pelirahaa taskuun, koska lämmittelybändi oli jo aloittamassa.

Huutelin lämppärin laulajalle, että ottaisi aurinkolasit pois päästä. Mitäs valitti ettei näe yleisöä kunnolla, duh. Ojensin pelirahat seuralaiselleni, joka oli lähdössä tiskille.

Eturivi vallattu, jesh. Ennen sinne menoa kävin järkevästi etukäteen ajatellen vessassa ja sen jälkeen hakemassa uuden juoman baaritiskiltä, niin voisin sitten rauhassa notkua lavan luona keikkaan asti. Olin tyytyväinen omaan suunnitelmallisuuteeni.

Keikan lähestyessä ärsytti, kun seuralaiseni ei suostunut siirtymään lähemmäksi lavaa. Olisin halunnut katsoa keikan hänen kanssaan. Onneksi kolmas, pakotettu, jäi tokaan riviin, niin saatoin kommentoida keikkaa hänelle.

Keikka oli aivan mahtava! Ensimmäisen tuntemattoman biisin jälkeen pukkasi hittiä hitin perään, eikä löysäilylle välispiikkien muodossa ollut aikaa. Olin onnellinen: hyvää musiikkia mukavassa seurassa. Ja Suomessa pitkästä aikaa. Olin riemuissani eturivipaikastani, sillä saatoin tarttua laulajaa varpaista. Koputin häntä myös polveen. Vilkutin. Lauloin ja huusin. Heilutin päätäni.

Keikan jälkeen olin rohkeassa olotilassa (humalassa). Päätin jäädä notkumaan baariin, koska eihän sitä tiennyt, vaikka bändin jäseniäkin sinne tulisi. Lähettelin tekstiviestejä ihmisille, jotka sattuivat tulemaan mieleen. "Rantapalloja olisi pitänyt olla viimeisellä keikalla ennen taukoa", totesin kovalla äänellä bändin kitaristin läheisyydessä. Odotin kuitenkin laulajaa, jolle sitten menin esittäytymään.

• Saara.
• Caleb.
• Kaaleppi. Kaapeli.
• Niin.

Kyselin jotain levystä ja studiosta ja muusta. Sain vastauksia. Kiitin, ja olin lähdössä pois, kun yhtäkkiä sainkin halauksen, jota en sentään muistaakseni pyytänyt. Olin onnellinen fani.

* * * * *

Jälkiseuraukset: kipeä niska (kesto: 3 pv) pään heiluttelusta, salikäynnin jälkeen nestehukasta ärtyneet reisilihakset, suunnaton morkkis (etenkin kun seuralaiseni kertoi, ettei oikeastaan jaksanut juttujani loppuillasta), häpeä ja yleinen turhautuminen omaan olemukseen (1 vko). Nyt alan olla toipunut, mutta tämä vaatii kyllä kykyä nauraa itselleen. Siinä en ole kovin hyvä, mutta jos näette minun tuhahtelevan tai hekottamassa ilman seuraa, ajattelen luultavasti juuri tätä iltaa. Argh.

Hello, and greetings from abroad. Täällä ollaan taas, ja tällä kertaa pitkään. Oikein purin matkalaukun hotellin hyllyihin, vaatepuihin ja laatikoihin. Ennen en moista ole kokeillutkaan. Olen laukustamatkaaja.

Matka oli, kiitos kysymästä. Miinuksina lennolla pahanmakuinen piffi ja perillä odottelu rautatieasemalla. Ja mikä siinä on, että tässä maassa ei ole liukuportaita. Kone huomio, täällä ois markkinarakoa. Ei oo herkkua raahata 15,9-kiloista matkalaukkua portaita ylös alas, plus tietty kahta olkalaukkua. Urgh.

Plussana ja suurena yllätyksenä sain kerrankin matkalaukun hihnalta ekana. Niin tietenkin, kun nyt kerrankin jatkoyhteyksien kannalta laukku olisi saanut muhia ruumassa vaikka puol tuntia pidempään. Nallekarkit jne.

Musiikkiplogaus on jäänyt vähemmälle, pahoittelen. Kerronpa nyt kuitenkin, että olin viikolla katsomassa Chris Cornellia jäähallikeikalla. Kylläkyllä, kallis oli. Ei ehkä hintansa väärti, tai olen ainakin ollut paremmilla hinta-laatu-suhteillakin katsomassa bändejä. Olen jo pariin otteeseen puinut keikkaa erinäisten ihmisten kanssa, ja tässä nyt bulleteilla tiivistelmä näistä väittelyistä:

- minä: Cornell oli ihan sen kuuluisan pihalla olevan lumiukon näköinen. Kaveri ei millään tavalla säteillyt tähtihohdetta, ellei sellaiseksi lasketa sitä, että pystyy ja kehtaa tulla esiintymään valkoisessa t-paidassa ja perussinisissä farkuissa.
- joku muu: "Cornellilla saattaa olla sen verran elämää takana, että mies voi hyvinkin olla pihalla." (Vaikka luin kyllä, että hän on raivoraitis nykyisin.)
- minä: Cornell näytti ihan mummolta tehdessään rokkarimaisia suunmuikistuksia. Tiedättehän, sillä tavalla laitetaan huulet törölle. Suosittelen tähän ongelmaan miehelle aavistuksen verran enemmän rasvaprosenttia, laihakin kun näytti olevan! Tai sitten jotain plastiikkakirurgin huulten kohotusta.
- joku muu: "lavakarisma riippuu ihan siitä, millaista musiikkia on tottunut kuuntelemaan." En allekirjoita tätä, koska lavakarismaa voi havaita, oli musiikki mitä tahansa. Myönnän kuitenkin, että herran musiikkiin perehtyneempänä olisin selvästi voinut olla enemmän messissä keikalla.
- minä: bändi oli loistava. Pidin saundeista paljon. Samoin Cornellin ääni oli kyllä hyvä, mutta suunnattoman harmistuksen aiheutti miehen mumiseva laulutyyli. Pilasi Bond-tunnarin ainakin. Äännetään ne sanat, niin radiohittikuuntelija on tyytyväinen.
- joku muu: "Cornell lauloi todella puhtaasti, kaipa ne rokkaritkin oppii! ...tai sitten se käyttää reaaliaikaista korjainta äänentoistossa, kuten kuulemma Madonna ja Britneykin." Oli miten oli, hyvältähän se laulu kuulosti. Ne kaikista vaikeimman kuuloiset karjaisutkin Cornell sai näyttämään helpoilta. Kaikki rispekt kyllä tuolle äänelle.
- minä: keikan parhaat kohdat olivat se Audioslaven biisi ja se Soundgardenin biisi.
- joku muu: "Cornell ei soittanut juurikaan omia biisejään, suurin osa oli Audioslavea, Soundgardenia ja Temple of the Dogia." Voi p.. kakka, olisi pitänyt oikeasti opiskella kunnolla ensin.

Eli semmosta haipakkaa. Alkukeikasta olin ihan varma, että en tulisi näkemään euroilleni vastinetta ollenkaan, mutta tyyppihän oli vaan vähän hitaampi käynnistymään (suomalaisyleisö tietenkin myös...). Akustinen osuus oli hieno, ja musiikki sopivan rokkia tähän makuun. Ja! Nyt voin sitten arvostella ja sanoa nähneeni kriskornellin livenä. Mutta ette tiiäkkää kuinka paljon ottaa päähän, etten herännyt Audioslaven hyvyyteen kuin vasta kaksi kuukautta sitten... Joskus vaan ois kiva olla ekana/tässä tapauksessa edes ajoissa jutuissa mukana, huoh.

Jokaisella on varmaankin kotipaikkakunnallaan jokin sellainen tapahtuma, jolle ehkä vähän naureskellaan selän (lavan?) takana, mutta jonne kuitenkin sitten lopulta päätyy. Forssassa tuo tapahtuma on ehdottomasti Holjat Markkinat. Hyviä esiintyjiä saattaa sattua listoille, jolloin on ikään kuin "pakko" mennä paikalle, muulloin mahdollisesti käydään katsomassa, josko törmäisi tuttuihin. Perusmeininkiä, siis.

Tänä vuonna minua kovasti huvitti torstain esiintyjälista: Elastinen ja Lauri Tähkä! Siis kylläpä on kombinaatio. Huomenna perjantaina on sitten Bonnie Tyleria ja lauantaina kukas muukaan kuin Paula "aikuinen nainen" Koivuniemi. Eli pientä ennakkoluuloa liittyi tähänkin vuoteen. Ja kuten sanottu, sinne sitten menin kuitenkin.

Elastista en nähnyt - harmi sinänsä, koska en usko koskaan nähneeni rap-artistia livenä, etenkään suomalaista. Ymmärrys aihealueesta puuttuu valikoimistani. :) Saavuin paikalle ajoissa vain Lauri Tähkää ja Elonkerjuuta varten, koska paljon radiossa soineena bändinä heidät oli vaan pakko käydä katsastamassa. Kyllä, hyvät ihmiset, katsastajia siellä todellakin oli monta. Ennen keikkaa tuskainen nuori naisääni väkijoukosta huutaa "anteeksi Lauri että oon myöhässä, mutta oon tulossa!". Naiset pakkautuivat eturiviin, joten tunsin oloni hieman ulkopuoliseksi ääniteltan edessä. Tunsin oloni kyllä vähän ulkopuoliseksi myös humalaisten teinien joukossa, eli ei mitään uutta.


Ja mitä teki Lauri & Co. Vetivät energisen setin, jossa oli paljon hittejä. Joukkoon mahtui kyllä pari hutiakin. Viisi kertsiä putkeen ilman sen kummempaa sanottavaa on minun mittapuullani vain tylsää. Kaksi ekstra-encorea saivat kuitenkin sympatiani. Uusin hitti Hetkeksi en sulle rupia oli varmaankin minulle kaikista suosikein soitetuista. Mutta täytyy sanoa, että eräs nainen ilmaisi encorejen alkaessa myös minun pettymykseni sanoin: "höh, se laitto vaan lisää (vaatteita) päälle". Vakavasti otettavaksi rokkariksihan bändin keulahahmo on liian lihaksikas, vaikka arvostan erittäin suuresti, että nahkahousuihin sujautettu pep... alaruumis on hyvässä kunnossa!

Ensi vuodeksi, hyvät järjestäjät, korkeampi lava, jookos? Ja opetelkaa esiintyjien nimet ulkoa, niin ei tarvitse myötähävetä...

Lyhyt hehkutus! Ihanaa The Arkia katsomaan tänään! Pidän! Huutomerkki!

P.S. Snooker sitten päättyi Selbyn tappioon, höh. Oli se Higginskin kyllä ihan symppis, etenkin kun kehui Selbyä vielä tulevaksi maailmanmestariksi. BTW, snookerissa hymyillään tosi vähän. Mutta sitä kannattaa odottaa.

P,P.S. li, pus :)

Voiettäsentään, kun nyt suomalaisia hemmotellaan ihanilla ruotsalaisbändeillä! Weeping Willowsin toukokuun keikka tuli myyntiin, ja tokihan se lippu piti varata heti alkuunsa. Ostostelin uuden levynkin, kun oli niin sopivasti näkyvillä viikko sitten Stockalla. Mukavaa musiikkia tekevät pojat (ukot?) edelleenkin, ja uskon että viimeistään livenä, Magnuksen karisman värittämänä, biiseistä löytyy niissä asuva riipaisevuuskin. Tykkään joka tapauksessa tästä levystä. Hieno, hieno bändi.

Ja The Arkin pilettihän oli jo ostettu. Erilaista menoa luvassa toki, mutta hieno pändi sekin. Tämän viikon lopulla sitä paitsi selviää, että pääseekö The Ark edustamaan Ruotsia Euroviisuihin. Että kaikin puolin ajankohtainen yhtye!

No, I should not! Terveisiä vaan Kuudes linja -ravintelista. Liukas oli rappu, mutta siitä kärsivät lähinnä yli puolen promillen humalassa olleet (ja heidän tielleen sattuneet).

Bleak siis keikkaili em. kapakassa. Lämppärinä veteli 45 Degree Woman, ja vaikka heilläkin oma kuulijakuntansa paikalla oli, niin lämppäriksi bändiä voi silti sanoa. Porukka odotti Bleakia.

Pointsit kovasti Kaapelille (jonka sormea sormus niin kauniisti koristi), joka heitti "up in the ass of Timo" -lainauksen heti alkukeikasta. En kyllä muista miksi, mihin liittyen, mutta sama se. Nauratti.

Keikasta en nyt osaa sanoa sen enempää. Tunnelma oli kyllä hyvä, kuten useimmilla Helsingin-keikoilla (oli bändi mikä tahansa). Pari-kolmesataa henkeä vetänyt keikkapaikka oli loppuunmyyty. Ikävää oli kuitenkin kaikki rikkoutuneen lasin määrä lattioilla. Lisäksi sisään sai jonottaa reilun puoli tuntia, vaikka luulin olleeni ajoissa liikkeellä...

Bleak veti hyvän keikan, yes indeed. Voisin kuitenkin varmuuden vuoksi jäädä keikkatauolle heistä, koska livesetti on niin kuultu, poikkeusbiiseinä "vain" kaksi kertaa kuullut Fate ja Weeping Boy (uutta vanhaa tuotantoa). Parhaat biisit löytyvät kuitenkin Burns Inside -levyltä. Esim. Stains toimii edelleen livenä, vaikka lätyllä se on kyllästyttävä. Good Girl jatkaa minun listani yläpäässä, samoin [9].

Huomenna saatte tänne pari kuvaa. Hyviä otoksia pitäisi olla jokunen.

God, I'm so tired...

Hahaa! Nyt ällikällä lyöty pessimisti istuu täällä ja kirjoittaa: olipa muuten loistava keikka! Normaalisti en salli itseni odottaa liikaa mistään, ettei tule pettymystä, mutta nytpä kaikki odotukset täyttyivät, ja ylikin!

Setti oli jotakin tämänlaista:

1. Buried Alive By Love
2. Wings Of A Butterfly
3. Right Here In My Arms
4. Under The Rose
5. Join Me In Death
6. Soul On Fire
7. Razorblade Kiss
8. Killing Loneliness
9. Wicked Game
10. Vampire Heart
11. Your Sweet Six Six Six
12. The Sacrament
13. Behind The Crimson Door
14. The Funeral Of Hearts
15. It's All Tears

Erittäin monessa biisissä Valo unohti jonkun säkeistön sanat, mikä oli kylläkin pelkästään hauskaa! Viimeinen huutolause! Idea kirjoituksen otsikkoon tuli sen sijaan Razorblade Kissistä, jonka kevyesti vihjailevat sanat oli muutettu suoremmiksi. You've got to let me dream / Inside you baby / I'm not afraid to feel / I want you to f*ck me / 'Cause you are the one... Ja kyllä se tisseistä ihan oikeasti lauloi myös. Ja mauista between your hips, haha.

Toki ei mitään niin hyvää, ettei aina jotain huonoakin. Alkukeikasta tilaa oli yhtä vähän kuin silleillä purkissa, ja tietenkin joukkoon mahtui niitäkin, jotka huonolla englannilla lauloivat niin sanotusti väärästä stemmasta, mutta kestettäköön. Ei voi valittaa, kun paikalla ei tuntunut olevan edes yhtä ainutta känniördääjää, joka olisi päättänyt viime hetkellä haluavansa etummaiseen riviin. Näitä ei ikinä tule ikävä.

Jututin keikan päätyttyä illan omaperäistä DJ:tä, joka on aina yhtä hauska (ja "hauska"). We Are The World Valon & co. laulamana oli jokin heidän keskinäinen vitsinsä, Ile Aid 2002 luki levyn kannessa. Voi miten lystikästä! Ja nyt (eilen) ensimmäistä kertaa harmitti, etten aikanaan jututtanut bändin erästä tekniikan miestä, Ikeköhän hän on nimeltään, silloin menneen vuoden huhtikuussa, kun mies istui vieressäni lentokoneessa matkalla Lontooseen. Voevoe. Minkäs ujo luonnolleen mahtaa.


P.S. Haluaisin muuten perua kaikki puheeni Valon ulkonäön rapistumisesta. Ilmeisesti kyseessä on ollut vain muutama epäonnistunut otos herrasta. Pahoittelen.

Näin se vaan mennä hurahti vuosi 2006. Nyt olisi varmaankin aika tehdä jonkinlainen yhteenveto vuodesta, ja miettiä eteenpäin seuraavaa vuotta, mutta kun en nyt oikein jaksaisi! Lisäksi, koska nyt jotain yritän aina musiikista kirjoittaa, niin minun pitäisi varmaan valita nyt vuoden parhaat levyt ja videot ja biisit ja tulokkaat jne. Enpä jaksa sitäkään.

Vuoden odotetuin keikka on kuitenkin jo alle 8 tunnin kuluttua. Enpä muuten olen ainoa, joka on odottanut. Paula Koivuniemikin hehkutti asiaa Iltalehdessä... Suuntaan kivassa seurassa loppuunmyydylle Tavastialle, ensimmäiselle HIM-keikalle vuoteen. Tavastia-uudeksivuodeksi tämä on minulle kaiken kaikkiaan viides (voisin piirtää jälleen kuvaajan tästä, mutta lienee tarpeetonta), täysi-ikäistymisen jälkeen vain 2004-05 jäi väliin. Odotuksia ei ole, niin hyviä kuin huonojakaan, joskin haluaisin, että erään bändin eräs laulaja ei olisi liian hiprakassa laulaakseen nätisti :) Outoa sinänsä, etten edes tiedä, millaista settiä bändiltä voisi odottaa. Kaipa siellä iänikuiset Wicked Game ja Join Me ovat, It's All Tearskin todennäköisesti – toivottavasti myös kylmänväreitä aiheuttava, uudempi ihanuus Vampire Heart.

Turvallista ja mukavaa iltaa kaikille, ja hyvää uutta vuotta. Palataan asiaan ensi vuonna!

Olen päässyt sarjassa "Happoradion keikat" jo osaan 13. Jakso esitetään tänä iltana. Alla näemme kuvaajasta, miten tähän saakka on tultu. Trendi osoittaa edelleen kasvua.


Tämän vuoden osalta sarja olisi voitu päättää jo 15.12. Forssaan, niin loistava oli sekä bändi että yleisö, mutta uskallan luottaa Helsingin antiin.

Olen ylpeä. Forssa ruuuuls. Eipä ollut odotukset kovin korkealla, kun Happoradio tänään asteli Bar54:n lavalle, sillä edellisellä kerralla saman bändin keikalla samassa paikassa oli varsin hiljaista. Nyt kuitenkin väkimäärä oli vähintään viisinkertaistunut, ja meno oli hyvä. Hienoa, Forssa! I am so thrilled.

Ja siis bändihän oli loistava, sitä taitaa olla turha mainita?

Nyt kauniille unille.

Harvoja lukijoitani säälimättä jaarittelen jälleen kerran samasta bändistä, Bleakista. Mutta te ette ymmärrä! Bleak on ehkä jännittävin bändi ikinä. Ainakin siis minulle, keikalla. Hämeenlinnassa heinäkuussa jännitin kovasti, että milloin sattuu Kaaleppia otsaan, kun bändin pojat vetivät rokkenrollia kitarat heiluen samalla kun vokalisti hoippui siellä täällä heidän välissään. Tämä on eräänlainen perusjännitys keikoille. (Eikä muuten vielä ole pahemmin kopsahtanut.)


Tänään (eilen) Tampereen Klubilla olikin ihan toinen jännitys ilmassa. Kaapeli ilmoitti heti ensimmäisen biisin jälkeen, että ääni on rikki ja ihme että kuuluu ollenkaan. Siinä sitten onnistuin jännittämään, että miten äänen kanssa käy. Ilmeet olivat ainakin välillä tuskaisia kovimpien repäisyjen jälkeen, mutta turhaan jännitin taas. Ääni kesti nuhaisenakin, ja pääsi ansaitsemaansa lepoon.


Seuraavalla Pliikin keikalla otan pari tuopposta. Jos vaikka se menis sillä si helpommin.

Good Girl on muuten päivän suosikkipiisi.

* * *

Edit: kaksi asiaa jäi sanomatta. 1) Bändi soitti yhden uutuusbiisin, jonka nimi ei kylläkään selvinnyt minulle. Seuraavan levyn kamaa, kuulemma, joskin jo 10 vuotta sitten tehty biisi. 2) Tänksis Kispelle keikkaseurasta!

...jo kolme viikkoa sitten! Lupailin kirjoitella keikkafiiliksiä jo silloin, mutta unohdin tietenkin... se ei kuitenkaan vähennä keikan arvoa, ok?

Brightboy ja Bleak viihdyttivät siis syyskuun viimeisenä perjantaina Virgin Oil Co:ssa. Brightboy miellytti kovasti, vaikka tiedossa oli etukäteen vain biisit 1989 ja Vanity Fair. Lavalla näytti olevan André Wickström, Olavi Uusivirta ja eräs Antin kaveri, mutta ei, kyllä ne oli Brightboyn tyyppejä. Keikalta lähdin melkein levy kädessä, mutta ostinkin sen sitten vasta seuraavana päivänä. Oli kato semmonen alennuskuponki levykauppaan.

Bleakin miellyttävyydestä ei kai tarvitse puhua? Ai tarvii vai? No siis Bleak oli parhuutta! Huonoutta oli äänentoisto, jota varten olisi kerrankin tarvinnut olla korvatulpat, mutta kyllä Kaalepin ääntä kestää kummasti.

Jännää oli muuten Virgin Oilin valaistus, josta tuli koko ajan sellainen fiilis, että olisi katsellut keikkaa järjestelmäkameran okuläärin läpi... niin hienoja värejä ja valoja oli! Tarkan näkymän lisäksi siis.

Parhuutta oli myös nähdä Duussia Anna-kaverinsa kanssa. Duussi taisi vähän hurahtaa monsieur Calebiin... No, mitä pienistä! Olisi ollut kivaa jatkaa iltaa myöhempäänkin, mutta genrettäjää ainakin odotti heti aamulla tenttipaperi Porthanian salissa, joten rellestys jäi sitten siihen. Viimeisellä bussilla kotiin ja tutimaan neljäksi tunniksi - eipä ollut aiemmin tullut tehtyä moista ennen tenttiä! Olen ollut kovin tunnollinen opiskelija.

Kaiken muun hösäyksen takia on unohtunut tällä viikolla mainita mitään keikasta, jolle jo kauan olen omistanut pääsylipun. Tänään testaamme Virgin Oilin - ruokineen ja keikka-areenoineen. Lavalle marssii Bleak ♥ ja Brightboy. Bleakia en nyt jaksa hehkuttaa yhtään sen enempää, koska aiemmin olen kyllä tehnyt sitä jo aikas paljon :) Brightboy sen sijaan tarjosi juhannuksena tosi jännän positiivisuuden tunteen: olin leirintämökissämme vahtimassa perunoiden kiehumista, seuranani vain japanilaiset ristikot, ja silloin radiosta alkoi soida bändin hitti Vanity Fair. Kertosäe sai minut hymyilemään onnellisena, ja jamittelinkin sitten mökissä ihan yksin kylmät väreet selkäpiissä. Tarina ei ollut siis mikään jännä, ainoastaan tuo suuren virneen naamalle aiheuttanut tunne.

Näin. Näitä sitten illalla. Duussikin tulee, saatetaan skoolata.

10:00 <@saaa-ra> SAINBNANANANNSN
10:00 <@saaa-ra> ANMAAAAAAAAAAAAAAAAM

Kaikkien googlailijakävijöidenkin uhalla päädyin tuohon otsikkoon... Jälleen yksi Happoradio-keikka takana, taisi olla minun kymmenenteni (ooh, juhlat!). Levysanoituksissa tavikset eivät tahdo pientä persettä, mutta keikalla kylläkin. Ja se hymyilyttää, koska mitäpä minäkään tahtoisin enemmän?

Kiitos kaikille tutuille keikkaseurasta, oli kiva nähdä. Saara & Plus Yksi kiittävät myös Mustaa Listaa.

Huhhuh. Selviän pikkuhiljaa äskeisistä änärjii-pileistä. Lopetus oli jotain käsittämätöntä, koska löysin jälleen uusia puolia itsestäni. No, tanssimusiikki potkii siis keskiviikkoöiseen tapaan, mutta enpä tiennyt osaavani (ainakin melkein) kirkua keikalla. Vastuun kantaa BWO:n (Bodies Without Organs) ihkuakin ihanampi laulaja, mikähänenniminytonkaaneikaisilläväliä. (Pakko oli katsoa: nimi on Martin, ja syntymäaika 23.6.1982. Eli vähän vanhempi kuin minä, huh. Nuoria muusikkopoikia tullut liikaa ihasteltua.) Hän on jumalainen. Syvältä sisimmästäni kumpusi väkisin esiin huudahdus: IHANA! Hellimmät tunteeni lähtivät siis kohti lavaa.

Mahtavaa, näin myös Tapani Kansan livenä ensimmäistä kertaa ikinä. Tai ainakin "mahtavaa". R.A.K.A.S. on kuitenkin tietylle porukalle Se Erityinen Biisi.

Stella oli superihku, haluan normaalille keikalle! Happoradio oli bändilentsusta huolimatta mainio. Keikalla unohtui sekin, että joku ikävä ihminen läikytti kymmeniä prosentteja siideristäni suoraan rinnuksilleni ennen soiton alkua. Vähän tahmea olo vieläkin, muuten.

Päivän biisi on kuitenkin ehdottomasti: BWO - Temple of Love *pogoilel* *ketkuttel* *heiluttel* <-- kuvittele tuon perusteella tanssityylini

Moottoritie on tyhjä, kesällä tehty tuore asfaltti märkä. Ajovalot tarttuvat ympäröivään kevyeen sumuun. Volkkarin pikku moottori huutaa 4000 kierroksessa, mutta auto etenee tasaisesti eteenpäin.

Tuota minä kutsun ajonautinnoksi. Saldona kolmen rekan ohitukset, matkaa reilu sata kilometriä. Ajomatkasta tuli nyt kotiin tultuani mieleen Poets of the Fallin Late Goodbye, koska siinäkin ajetaan yössä.

Minun yöajoni oli tällä kertaa Happoradion syytä. Bändi keikkaili Hämeenlinnassa paikallisen AMK-opiskelijajärjestön syksyn aloitusjuhlissa (nimiä en mainitse, koska joku googlailija kuitenkin eksyisi tänne). Keikka oli mainio, ei muuta voi sanoa. Aiempia tämän vuoden happohuipennuksia ovat olleet pitkät keikat Vantaalla ja On The Rocksissa. Lyhyempikin perussetti näköjään riittää hyvyyttä varten, kun porukkaa on kuin pipoa, ja suurin osa on vielä sopivassa maistissa. (Huom. sopivassa, keikasta selvisi parilla kyynärpäällä päälakeen ja yhdellä tallotulla varpaalla.)

Kardia tuli myös nähtyä, muistin tietäväni heiltä kolme kappaletta, mutta iloiseksi yllätyksekseni tuttuja biisejä olikin neljä. Juhuu! Happoradio antoi Maijalle vittulaulun, joten Maija jaksanee huomenna työpäivänsä loppuun (vaikkakin väsyneenä). Hauska keikka, kerta kaikkiaan.

Jussikin sai tietää tietävänsä Happoradion biisejä. Päivän tilinpäätös on siis pitkälti plussalla.

...ja Leedsissä. Ihmismäärää katsellessa tulee mieleen, että olenpa onnekas, kun olen päässyt katsomaan herraa niinkin "intiimiin" keikkapaikkaan kuin Hartwall Areena.

Festaripölyn ja muun yleisen massatapahtumaepämukavuuden jälkeen olen aivan innoissani menossa ravintolakeikalle tänään. Happoradio soittaa On The Rocksissa illalla. Jännittää vain hieman, kun ikäraja on 23, ja meikäläinenhän on näitä jouluporsaita, jotka pääsevät seuraavaan ikävuoteen vasta puolen vuoden päästä. Kai ne mut kelpuuttaa. Ikävää silti elää epävarmuudessa. Tämä kun nyt olisi kerrankin lähellä oleva keikka, josta pääsee ihan hyvillä yhteyksillä pois (toisin kuin Vantaalta tai Keravalta, orkl).

Keskiviikkona 7.6. iloton bändi valtasi lavan Tavastialla. Heidän kolkkoa musiikkiaan oli paikalle saapunut kuulemaan parisensataa ihmistä. Kalsea keikka alkoi yhdentoista maissa.


Kaikki hetket ankean levyn parissa olivat kannattaneet, pystyinhän nyt fiilistelemään jokaista biisiä laulamalla mukana. Live-esiintymisen parhaimmassa kohdassa jouduin hopeaisen pyörrytyksen valtaan.


Varsinaista tuudittamista keikka ei ollut, mutta joukkoon mahtui herkkiäkin hetkiä. Herkistelylempparini oli ehdottomasti Any Given Day. Encoret Caleb tuli aloittamaan yksin kitaran kanssa, laulaen hempeän M:n Burns Inside -levyltä, ja Hallelujah-coverin.

Joopa joo, nokkeluudet sikseen. Bleak onnistui vakuuttamaan keikallaan, että vaikka olin aluksi vähän pettynyt Burns Insideen, levyä ei silti kannata olla kuuntelematta. Uskoisin, että Kaalepin laululla oli tähän vaikutusta: miehen ääni pääsee oikeuksiinsa paremmin livenä kuin äänitteellä. Ja mahtava ääni se onkin! Huh. Koko bändi vaikutti hieman kypsemmältä kuin uuden vuoden ensinäkemällä, mutta se saattoi olla vain kuvitelmaa. Toisaalta tällä välin Bleak on kai kulkenut markkinointikoneiston siivilän läpi, joten varmaan särmät ovat siinä samalla hioutuneet. Keikka oli kertakaikkiaan mainio! Bonusta illalle oli se, että näimme Antin kanssa ensimmäistä kertaa blogaajan, Duussin, in real life, IRL. Hauska olikin tavata! Duussi kertoi oman näkemyksensä keikasta myös. Olen kaikessa muussa melko lailla samaa mieltä, paitsi että minusta Calebin ei ole pakko luopua rokkieleistään ollenkaan. Hyvältä ne näyttää (kuten koko mies).


Nyt aion suunnitella kesäni niin, että pääsen näkemään pliikin uudestaan Wanaja Festivalille. Maija, majapaikka kai löytyy? :)

P.S. Lissee kuveja löytyy tuolta.

Varmat kesän merkit ilmassa. Festarit lähestyvät, ja jokainen tekee suunnitelmia osallistumisesta. Itse tiedän meneväni Ruisrockiin.

Tilanne on kuitenkin tuttu vuodelta 2004. Menin silloinkin Ruisrockiin, koska festari oli aivan täynnä hyviä bändejä. Ja olinhan joka vuosi sitä ennenkin käynyt Ruissalon maisemissa kuuntelemassa musiikkia, ainakin vuodesta 2001 alkaen. Olin siis tyytyväinen valintaani.

Mutta en kuitenkaan ollut onnellinen. Jotain puuttui, tunsin tyhjyyden sisimmässäni. Katumuksen tehtyä päätöstä kohtaan. Ärsytyksen, kun olin ehkä valinnut väärin. Masennuksen, koska en voisi perua päätöstäni, ja koska tilaisuus oli ainutlaatuinen, ainakin sen kesän osalta.

HIM soittaisi vain yhden festarin kesän aikana, enkä olisi sitä näkemässä.

Tällä hetkellä olo alkaa olla juuri tuollainen. Olen päättänyt tehdä jotain muuta lauantaina 17.6., jolloin HIM soittaa Provinssirockin päälavalla. Tiedän, että sitä edeltävänä viikkona minua harmittaa niin vietävästi, mutta en kuitenkaan voi asialle enää mitään. Liputkin on varmaan siinä vaiheessa loppuunmyytyjä, ja onhan minulla siis se toinen tekeminen. Mutta en kuitenkaan koskaan saa tietää, olisiko keikka hyvä vai keskinkertainen, koska en pääse paikalle. V*tuttaa.

This week I'll be mostly doing homework...

But! Mutta! Men! Tällä viikolla on myös jokavuotiset, aina yhtä legendaariset
PHUKSIBILEET!!

Nimittäin Hesari räjähtää keskiviikkona Club Magentan saapuessa taloon. Ja toisenkin Hesarin (Nyt-liitteen) toimittaja oli oikein poiminut Magentan kriitikon valinnaksi. Aion katsoa, että kyseinen Ilkka Mattila myös saapuu paikalle (mikäli lehtikuvan perusteella voi tunnistaa väkijoukosta), muuten lähetän tulikivenkatkuista lukijapalautetta!


Esiintyjistä sanottakoon sen verran, että illan lämppäri Clone on varmasti kaikille athenelaisille tuttu bändi ainakin nimeltä, laulajansa kiltakytköksien vuoksi. Ja voittihan Clone pari viikkoa sitten Ylex:n demokilpailun. Boys of Scandinavia on kuulemma aika hehkutettu bändi - itse kuuntelin heidän musiikkiansa vain eilen koodatessani -, ja heitä ilmeisesti edes saa mille tahansa keikalle. Että hyvä phuksit, osasitte!

Tulkaapa tekin. Liput ovelta 7 egee, Tiketistä 6,50, TKK:n aulasta 6 e vielä huomenna ja ylihuomenna. K-18. Athenen phuksit järkkää. Jeah.

Terveisin,
nimim. enpä minäkään oo paljoa näitä kuunnellut, mutta pitäähän ne tsekata

P.S. Phuksit, olkaa hyvä mainostilasta :D

Lauantaina jouduin selittämättömän kovaan keikkaputkeen. No ei, ei keikkailu ole rankkaa, etenkään kun ei itse esiinny. Vuorossa oli siis lauantain täydeltä elävää musiikkia, melko lailla eri laidoilta Genreä.

Alkuillasta menin siis jo aiemmin mainostamaani Jari Sillanpään 10-vuotisjuhlakonserttiin Forssan Feeniks-halliin. Olin liikkeellä äidin kanssa, muitakin tuttuja toki paikalla oli. Ilmapiiri oli aluksi hieman tarkkaileva, mahdollisesti viimeaikaisten paljastusten takia, mutta tunnelma vapautui heti, kun show'n ensimmäinen videonpätkä iskeytyi skriineille. Jari Sillanpää ei ole pelkästään laulaja, vaan esiintyjä, ja konsertti ei ollut pelkkä konsertti, vaan käsikirjoitettu show. Sillanpää osaa tehdä itsestään pellen ja näytellä hölmöä, siksi keikka ei ollut viihdyttävä ainoastaan musiikin takia. Faniksi en itseäni tunnusta, mutta enpä voi olla pitämättäkään :)

Konsertin kohokohta, joka teki minusta jonkinlaisen pikkujulkkiksen salissa, oli se, kun Sillanpää heitti tangokuninkaan kruununsa (= muovinen kruunu) yleisöön. Ja kukapa muu sen sitten sai kuin minä. Olisinpa ottanut kuvia kaikkien niiden kateellisten naisten ilmeistä, jotka onnittelivat minua lahjastani. Kruunun sisältä löytyi päivämäärä, paikka ja tietenkin nimmari. Eli ihan hyvä tuuri kävi.


Menevänä ihmisenä en tietenkään sitten pystynyt tyytymään yhteen keikkaan illassa, vaan tein lopullisen päätöksen lähteä Turkuun käymään. SMG:lla on levynjulkaisun yhteydessä vain muutama keikka, joten Turun-reissu oli "pakollinen". Eikä matka (90 km) ollut ollenkaan turha, sillä bändi heitti loistokeikan (ilmeisesti omasta mielestäänkin). Keikan huippukohdiksi nostaisin ehdottomasti ylimääräisen encoren Onnelliset kohtaa, ja ihkuihanan live-biisin Letitä tukkani. Uusista biiseistä kaikki olivat oikein hyviä, mutta mm. Ilman sinua olen lyijyä jäi kovasti mieleen. Herkkupalana saimme kuulla uuttakin uudempaa tuotantoa encorena. Alla keikkasetti satunnaisessa järjestyksessä, kun en kuitenkaan oikeaa järkkää muista.

Perussetti:
Encoret:
Ylimääräinen encore: