Lyhyiden hehkutuspostauksien sarja jatkuu. Ette ikinä arvaa! Kaisa (ihanasti, kiitos) ilmoitti päivän koittaneen: hän palasi!

Jo kauan eli puolitoista viikkoa on Lush sijainnut Espoon Isossa Omenassa. Odottelin liikettä avattavaksi vasta maaliskuun lopussa, mutta yllätys oli sitäkin mukavampi, kun toissalauantaina kauppakeskukseen päädyin :) Ensimmäisenä ostoksenani hankin ystävälleni tuparilahjaksi ihanan pinkkiä ja suorastaan pinkille tuoksuvaakin Rockstar-saippuaa. Maltoin pidättäytyä itselleni ostamisesta, kun käytössä on menossa Budapestista hankittu Gratuitous Violets -saippua ja kaapissakin on vielä toinen, Honey I Washed The Kids -niminen pala.

Olin hyvin innoissani, kun huomasin Lushin rantautuneen Suomeen, olinhan jo "konkarina" käynyt ketjun liikkeissä Cambridgessä ja Budapestissa. Mutta huomasin olevan vaikeaa selittää muille, miksi oikeastaan Lush on niin hieno juttu. Ilmeisesti Lushilla on jotain eettisiä perusteluja puolellaan, ja logon yhteydessähän mainitaan sanat fresh ja handmade, jotka voi nekin tulkita hyviksi asioiksi. No, vaikka onkin mukavaa tukea jotain erilaista ja ehkä eettistäkin, niin nämä aatteelliset näkökohdat eivät kyllä ole suoraan minun perustelujani Lushissa käymiselle. Nautin kun saan haistella eri tuoksuja (joita muuten on huonojakin) ja hipelöidä erilaisia aineita pöydillä ja kipoissa. Olen loputtoman ihastunut noihin saippuoihin: niitä on ihanaa nuuhkia ja sitten hyvän tuoksun osuessa kohdalle miettiä kuinka ison palasen haluan ostaa. Yhden kylpypommin olen kokeillut myös, mutta koska en omista kylpyammetta, ne jäävät hyllyyn.

Harmi vaan, samoin kuin Ben & Jerry's -ihastuksen kohdalla, on tässäkin kyseessä kallis harrastus. Siispä säästän Iso Omena -käynnit ansaittuihin hemmotteluhetkiin. Vinkiksi muuten kaikille naisille, että miespuolisia voi olla vaikeaa saada kauppaan sisään, elleivät he ole flunssassa tai muuten hajuaistittomia. Kokeiltu on.

P.S. Pääsiäinen oli parasta, tällaista lepoa voisi olla useamminkin <3

Kokeilkaa vaikka: http://i262.photobucket.com/albums/ii101/makimakii/somethingtodo1.gif

Terveisiä jalanpyörittäjien kylästä. Tuosta saa ainakin hämmentyneen fiiliksen :)

Niin vaan tuli eilen todistettua, että urheilua voi jännittää ravintolassa ollessa kännykkänetin välityksellä. Olipahan taas ottelu Selbyltä! Mies on melkoinen taistelija (koko teksti rekisteröityneille).

Hyvää uutta vuotta vaan kaikille! On se hyvä, että joku kertoo totuuden. Tai oikeastaan tuo kirjoitus kannustaa tekemään ihan oikeasti niitä asioita, jotka eivät Atpon ja Pasan mielestä tule sujumaan yhtään sen paremmin tänä vuonna kuin aiemminkaan... Eikös niin ihmiset, että tänä vuonna ihan oikeasti käytte salilla muutenkin kuin tammi-helmikuussa? (Juu, säännöllisesti salillakäyneitä v*tuttaa muuten ihan tarpeeksi se, että tulette täyttämään parkkipaikan ja salit uutuudenpyrähdyksissänne...) Ja eikös niin, että tipattomuutta voi harjoittaa myös esim. kesäviikonloppuina? (Niin, rahaa ja maksaa säästyy, ja katsokaa vaikka erästä nimeltämainitsematonta rokkaria, miten hyvävointiselta hän näyttää?)

Menestyksekästä loppuvuotta näiden asioiden parissa. Nähdään vuoden lopussa hyväkuntoisina, hoikempina, valmistuneina ja valkonenäisinä :)

Kaupoissa on ollut vilskettä viime aikoina, kun kaikki suuret ketjut ovat pitäneet omat alennuspäivänsä. Oli 3+1:tä, Hulluja Päiviä ja Keskusvaraston tyhjennystä.

Sinnehän minäkin kävin sitten rahani pistämässä. Onneksi tänään on palkkapäivä, sano. On kaiken maailman keltaista lappua, että "ostapa tämä, säästät ihan kauhiasti". Olen mielestäni varsin hyvä kyllä käyttämään ne oikeat tarjoukset hyödykseni moisista ostohysteriatapahtumista, mutta tänä syksynä onnistuin ottamaan pari hutia.

Parhaimmillaan kulutusjuhla on levyosastoilla, vai mitä? Etenkin Stockmannin Hullut Päivät tarjosi taas paljon laatumusiikkia halvalla. Tietenkin levylaarissa on joko a) vanhoja levyjä tai b) uusia vähän myyneitä levyjä, mutta jos niitä ei uutena hanki niin tilaisuushan on hyvä sitten. Keväällä taisin ostaa jopa kuusi levyä kerralla, "kun oli niin halpaa". Nyt saldo jäi "vain neljään" + kaksi levyä Anttilasta. Huoh.

Ja mitäs ne hudit sitten olivat?

1. Karkki. Ei pidä ostaa karkkia paljoustarjouksista, siitä ei koidu kuin pahaa, vaikka olisivatkin halpoja. Ähky!
   
2. That 70's Show -boksi. Ensimmäinen tuotantokausi myynnissä Suomessa, jee! Näitä olen jo pitkään katsellut reissuilla Englanninmaalle, mutta hankkiminen jäi vasta viime lauantaihin. 25 jaksoa, siinä riittää katsomista toivottavasti reiluksi neljäksi viikoksi, pahimmassa tapauksessa kuitenkin vain kahdeksi... Ostos oli siis huti siksi, että aiemmin olen onnistunut hankkimaan DVD-bokseja 20 eurolla, alennuksesta siis. Nyt oli pakko saada tuo heti. Eikä kyllä kaduta toistaiseksi!
   

Sitten pitäisi vaan muistaa vielä käyttää näitä kaikki edullisia ja niin hyödyllisiä ostoksia! Olenkohan kaikkia keväällä ostettuja levyjäkään vielä kuunnellut... No, sovitaan niin, että kuuntelen ne Älä osta mitään -päivään mennessä? Vietän sitä mielelläni, osallistu sinäkin. Sen jälkeen onkin jo sopiva hetki antautua joululahjapaniikin valtaan. Onneksi siihenkin kulutusmorkkikseen on jo nykyään lääke...

Nyt, kun suurin osa kolmen viikon työrupeamasta kaukana kotoa on ohi, on ehkä helppo katsoa taaksepäin tätä kokonaisuutta. Olen nimittäin miettinyt paljon asiaa, sillä oma itse täällä kaukana on ikään kuin olotilanani jatkuvasti läsnä, enkä pääse sitä karkuun. Välillä tosin unohdan tuon persoonan läsnäolon, onneksi, jolloin se on vähemmän ahdistava.

Täällä viettämäni aika on herättänyt paljon erilaisia tunteita, minkä takia nimenomaan haluan kirjoittaa tämän jonnekin muistiin. Harvemmin kotioloissa tulee koettua tällaista väriskaalaa päänsisäisessä maailmassa - olen vähän huono tuntemaan tunteiden ääripäitä noin ylipäätään, järki kun määrää meikäläisen maailmaa. On mielenkiintoista tuntea asioita, joita ei (toivottavasti?) enää koskaan joudu tuntemaan. Järki on täällä saanut tehdä tilaa Saaran Sosiaaliselle Minälle.

Kirjoitan osan tekstistä täkäläisellä murteella, jos vaikka saisin osittain terveisiä perille isännilleni. Writing in English ahead.

1. viikko | 1st week

Coming here, I knew three weeks is a long time. En vaan tajunnut, mitä se lopulta tarkoittaa.

The first week was easy to spend pretending to be a tourist. I managed to take photos and go shopping. Ajattelin jokaisen nurkan takana olevan jokin näkemisen arvoinen juttu, joka pitää kokea. Especially Mark Selby's home club. Ohhhh. (Phew, he wasn't there!) But that was indeed one of the highlights, although a friend would indeed have made it a lot more unforgettable!

I went to the pub to have dinner a couple of times... accompanied by Kerrang! and myself. Pints were good but not enjoyable.

Sudden homesickness condition

...was on Wednesday. Craving to sleep in one's own bed. Kylmän Strongbow-pintin jälkeen tietenkin piti ruveta emotionaaliseksi.

Reality hit me in London on Sunday: it's no fun seeing the sights when there's no-one to share your comments with. And I've never liked landscape photos without people. Ja vielä oli kaksi kokonaista viikkoa edessä, mitähän tästäkin tulisi?

2. viikko | 2nd week

Tämän arvioin alunperin pahimmaksi. The second week would be the week, that wasn't the first, but not yet the last... Kuitenkin viikko meni siinä kuin muutkin.

Although I noticed some change in my behaviour. I didn't want to do pub-food anymore, because I had already read my Kerrang!s (which both btw had Ville Valo in them) (ja suomalainenhan ei seurustele tuntemattomien kanssa...). Exercise, hotel gym or jogging were of course an option, and luckily the first was less than 50 feet from my door. Hauikset saivat treeniä pitkästä aikaa, ja samalla mietin mielessäni, millaisia salipellejä sitä näkeekin... (some of them only exercise their arms and shoulders, which is ridiculous when their legs are as thick as my forearms)

General loneliness attack

Thursday, the 13th, was the worst. Töistä lähtiessä ajatus iski mieleen: here I am, all alone. Kukaan ei ihan oikeasti täällä välitä, vaikka niin olisi kiva ajatella. My friends are more than 1000 miles from here. Yksin, hotellihuoneeseen. Yksinäisen ihmisen maailma tuli käytyä läpi muutamassa tunnissa pohjamudissa rypien.

The best weekend

My reasonableness helped me through some of the Thursday's attack: a friend, a very close one even, was coming to pick me up for a fun weekend in Cambridgeshire on Friday. And yes, really, truly, utterly, it was all good! Kiitos to both of you, E&K :) For the first time on this trip pubbing was fun (German language, Star Wars and Pingu, what else?)! Crazy English(wo)men. I also got to introduce some of the locals to one of the most famous Finnish English speakers around, isn't that lovely? That one'll never stop being funny, you know.

3. viikko | 3rd week

Painajaisalku. The drop back to everyday life was enormous. Selvisin kuitenkin, mutta syvillä naarmuilla. Työtkin alkoivat ärsyttää suunnattomasti. What I was trying to do on Monday and Tuesday was to just keep myself up and running, without major success - especially in the evenings I preferred staying in my room.

Tämä viikko ei vielä ole ohi. Koska palaan tänne vielä viikoksi, haluan hyvän maun suuhun lopulta. From the comeback week I am hoping to get some of the feelings I had on the first week, kind of like experiencing something brand new. Varasin hotellinkin ytimestä. In the town centre, there will be at least a good selection of restaurants, even with reasonable prices, I hope.

---

What's keeping me alive and (almost) well, then? Voi kuulkaas, parempaa aikaa tälle ei olisi voinut sattua. Olen nyt lähentänyt suhdettani Villen kanssa jälleen pitkän tauon jälkeen. Uutta HIMpulaa on siis tullut kuunneltua RUNSAASTI, plenty. ♥ And even though the music might seem too depressing for these English ignorant listeners, it definitely is the opposite for me. I have a lot of unreleased sing-along energy gathered up for the new album, waiting to be released on the free weekend at home... Can't wait! Anteeksi kotiväelle jo etukäteen... ;)

Liikunnassa oli iloa äsken, kun kirmailin täällä Englanninmaan peltoja. Siis voi että! Mukava palata Suomen syksynalusta tänne kesään, 18 astetta ja kaunis auringonpaiste piristää kummasti työssäkävijän mieltä. Ja mikä parasta:


Aren't they just brilliant??! Aivan mahtavan tunnelmallinen oli ainakin tämä, jota itse lenkkeilin. Aluksi kärrypolulla (korrekti suomennos: ratsastuspolku) oli vielä ihan autonmentävää asvalttia, jonka jälkeen edelleen autolla-ajettavaa hiekkatietä. Ohitin muutaman portin, joista kaksi oli suljettuja, mutta tien julkisen luonteen vuoksi tietenkin avattavissa. Sitten päädyin M1:n ylittävälle sillalle. Voi mahtavuutta! Pensaat olivat melkein kuroneet toisensa kiinni tien molemmin puolin sillan alkupäässä. Ihana, vanha, nykyisin ilmeisesti melko käyttämätön silta, joka ylittää yhden vilkkaimmista tämän maan teistä. Olisin heittänyt riemusta kärrynpyörän sillä silmän räpäyksellä, jos vain olisin osannut. Joku rekkakuski tööttäilikin minulle siellä hymyssäsuin kirmatessani :D

Tuota tietä voisinkin mennä töihin täällä koko loppuajan. Maaseutu + lenkkeily = hyvä mieli! :)

Soon elokuu nyssi, sano. Jepjep, tiedän, kaikki kesän festariraportit loistavat edelleen poissaolollaan, mutku mutku... Kaipa minä ne joskus tänne saan.

Istun täällä kotikotona ahteri kipeänä tekemässä etätöitä. Takamuksen kipeytyminen johtuu rankasta ratsastuskurssista, josta on nyt takana vasta kaksi päivää. Eli jos tapaat minut viikonloppuna, saatan olla täysin rampa. Tai vähintäänkin istumavammainen.

Kotikotona olemisesta tulee mieleen vähän lapsuuden kesälomat. Täällä nytkin olen isän kanssa kaksin, äidillä kun työt ovat jo alkaneet. Ja ihan samaan tapaan kuin pienenä, äidin kotiintulo töistä on jotenkin päivän merkkipaalu ja hetken kohokohta. Sitten kun äiti tulee tapahtuu jotain, muuten me vain istumme ja olemme täällä. Hassu tunne :)

Tänään äidin tulo tarkoittaa myös ruoka-aikaa. Mikäs sen parempaa.

Kuulkaas nyt. Jääkiekko on aika vähäpätöinen laji. Ainakin jos verrataan siihen kuninkuuslajiin, jonka maailmanmestaruuskisat ovat menossa myös tällä hetkellä.

Eurosport on ihana, ainakin välillä. Nyt se on ollut sitä jo viikon verran, kun iltaisin tuutista tulee ulos pelkkää snookeria. Ja jos ei tule, niin sitten itkettää. Tänään, juuri näillä näppäimillä on meneillään MM-finaali, John Higgins vs. Mark Selby (hrat kuvassa).


(kiitos BBC:lle kuvista)

Eilen meni ilta myöhäiseksi, kun piti katsoa Selbyn ja Shaun Murphyn välistä huikean jännittävää semifinaaliottelua. Tyylikkäitä herrasmiehiähän nuo snookerinpelaajat kaikki olevat, mutta paremman tyylin ja altavastaajaroolin takia valitsin tästä parista selväksi suosikikseni Selbyn. Sitä paitsi!! Murphy on voittanut MM:n jo kerran, ja on muutenkin ihan liian hyvä. Ja Selby on kaiken lisäksi samanikäinen kuin minä! (no okei Murphy on vain vuotta vanhempi) Olipahan hieno tunne, kun Selby sitten nousikin 14-16 tappioasemasta 17-16-voittoon. Selby-rukka ehti tappioasemassa jo vetistellä yhtä epäonnistunutta lyöntiään, mutta ryhdistäytyi kuitenkin vielä voittoon saakka. Pitää sitä finaalissa olla joku, jota on miellyttävää katsoa, vai? =P Ihan vaan siltä varalta, että peli itsessään kaikesta huolimatta kävisi tylsäksi...

Täällä siis on nyt kaksi sohvaperunaa Selbyn kannalla. Go, Mark, go! (+ älämölöä, kuten kunnon snooker-katsojalla)


Goottilookista myös pisteet++

Viime aikoina media on tarttunut ilmastonmuutokseen oikein kunnon haarukalla. Vihdoinkin, voisi kai jokainen 90-luvulla peruskoulunsa käynyt sanoa. Olihan oppikirjoissamme jo silloin kerrottu kasvihuoneilmiöstä, ja ilmastonlämpenemisen seurauksista kuultiin vähintäänkin sitten lehtien tiedesivuilta. Spekulaatio tuntui, no, spekulaatiolta, kunnes tuli vuosi 2006. Lämmin ja rutikuiva kesä oli vielä suomalaisten mieleen, mutta leuto joulukuu ja lumeton joulu suurimmassa osassa maata tekivät aiheesta pääotsikon.

Oma kulutukseni on kasvanut kotoa muuton jälkeen kohinalla (ehkä osittain myös Suomen parantuneen taloudellisen tilanteen myötä). Samaan aikaan ilmastonmuutos on kiihtynyt. Tunsin oman kulutukseni olevan yhteydessä ilmaston kehitykseen, vaikka ajatus sinänsä onkin vähän naurettava, koska olen vain yksi miljoonista kuluttajista. Asiat vaan ovat tapahtuneet sen verran samoihin aikoihin, että raja tuli vastaan nyt. Rupesin pohtimaan, mitä omassa elämässäni voisin tehdä luontoa säästääkseni. Tiedän, ettei yksi ihminen voi noin vaan vaikuttaa, mutta pienistä puroista tunnetusti syntyy virta. Oman osan tekeminen on kuitenkin helppoa, ja aina löytää uusia, yhä suurempia keinoja auttamiseksi.

Mitä siis aion tehdä?

1. Kierrätän. Maitotölkit, paperit, lasit ja metallit ovat jo pitkään löytäneet omiin säiliöihinsä minun ja myöhemmin meidän taloudessa/-mme. Nyt ajattelin aloittaa biojätteiden keräämisen uudelleen, bioroskiksen vieminen pitää vaan muistaa riittävän usein. Etenkin flunssa-aallon aikaan se onnistuu, kun ämpäri täyttyy nenäliinoista.
2. Kauppakassi matkaan. Kaappi on täynnä sekä ilmaisia että maksullisia muovikasseja, miksi siis haalia lisää? Haluaisin niistä ennemminkin eroon. Siispä: kauppakassi valmiina käsveskassa, niin rahat ja luonto säästyy.
3. Suosin kotimaisia tuotteita. Hieman tiedostavaa kuluttajuutta myös kehiin: kun ostan esimerkiksi kotimaisia vihanneksia, kevennän osaltani luonnon kuormaa kuljetusten jäädessä lyhyemmiksi. Voin nimittäin maksaa kurkusta 50 senttiä enemmän. Katsotaan asiaa sitten uudelleen, kun rahat ovat tiukilla, mikä voi tapahtua milloin vaan...
4. En osta vaatteita kuukauteen. En kerta kaikkiaan tarvitse nyt uusia vaatteita. Jätän kuitenkin tähän edustusvaateoption, koska kunnollisia sellaisia minulla ei ole. Eli jos tarve tulee, niin shoppailen. Muunkin tavarakulutuksen jätän kuukaudeksi. Tämä on sinänsä myös helppo päätös, koska viime vuoden matkat ovat syöneet varallisuuttani pidemmällä aikavälillä.
5. Liikun enemmän julkisilla ja pyörällä. Etenkin silloin, kun olen liikkeellä yksin, ja mukana ei ole paljoa tavaroita. Yksityisautoilu on kivaa, mutta ei kovin järkevä vaihtoehto, varsinkin kun asun seudulla, jossa julkisilla liikkuminen on enemmän kuin helppoa.
   
6. Säästän energiaa. Uusia ydinvoimaloita on otettu poliitikkojen puheissa jo esille, mutta miksi suunnitella pohjaa energiankulutuksen kasvulle, kun voisimme ennemminkin vähentää sitä? Teollisuus kuluttaa energiasta huomattavan osan, mutta tässäkin jokaisen pikku muurahaisen tekemä osa otetaan huomioon. Hehkulamput vaihtuvat meillä hiljalleen energiansäästölampuiksi, eivätkä nekään ole loistamassa turhan takia. Sähkölaitteet eivät ole muutenkaan turhaan päällä.
7. Säästän vettä. Huono tapani on pitää vettä juoksemassa koko suihkun ajan, koska palelen. Lattianlämmityksen säätö on nyt löytynyt, joten tästäkin tavasta voi päästä eroon! Samalla tietenkin pitää muistaa, ettei lattialämmitys porota turhaan energiaa kuluttamassa...

Lisäksi sähkösopimuksen voisi ainakin vaihtaa ympäristöystävälliseksi, tuulivoimaa tai muita uusiutuvia energialähteitä hyödyntäväksi – lisäkustannus olisi vain muutaman euron vuodessa. Pieniä muutoksia voisi olla myös tiskien huuhtominen aina tiskialtaassa, vessapaperin käyttäminen aina yhden palan vähemmän kerrallaan jne. Kaikkea en nyt lähde luettelemaan, mutta keinojahan on. Tiedän, että maailmassa on varsin vakavia ympäristöongelmia, joihin pitäisi puuttua myös. Olen kuitenkin näissä asioissa sen verran tavis, ettei päähäni mahdu kerralla montaa ongelmaa. Tässä on nyt vähimmäistaso, johon voin vaikuttaa. Tästä voin sitten aloittaa tutustumisen seuraaviin missioihin. Ehkä seuraavaksi joku feissari saa rahani johonkin hyvään tarkoitukseen. Säännöllisiä tuloja odotellessa, right?

Tästä voisi olla meemiksikin. Jatkakaa siis, jos tunnette tarvetta!

Luin aamun Hesarista uutisen, joka on säilynyt koko päivän mielessäni jossain pienessä kulmassa. Sieltä se kalvoi kuin inhottava kenkä, kunnes illalla asia taas muistui mieleen.

Naiset nimittäin tekevät kotitöitä viikossa keskimäärin yhdeksän tuntia enemmän kuin miehet. Voihan nyt! Kiitos tästä tiedosta!

Todella lohduttavan kuvan tulevaisuudesta antaa se informaatio, että alle 7-vuotiaan lapsen äiti tekee keskimäärin 60 tuntia viikossa ansio- ja kotitöitä viikossa. Voi saasta. Ettäkö tulisin täysipäivätöistä kotiin vain siksi, että voin tehdä vielä muutaman tunnin kotihommia? Huhhuh. Ahdistaa!

Tällä hetkellä olen sentään niiden onnellisten ryhmässä, jotka tekevät vähiten näitä yhteenlaskettuja töitä: parisuhteessa elävät naiset puurtavat vain noin 45 tuntia viikossa. Näin jommassa kummassa metron ilmaisjakelulehdessä myös kuvaajan, jossa esitettiin kotitöiden jakautuminen miesten ja naisten kesken, ja juuri nuorten parien joukossa kotitöihin käytettävien aikojen ero on vielä melko pieni. Myöhemmin käppyrät kertovatkin naisten sitten tekevän reilu 10 tuntia enemmän kotitöitä kuin miehet. Ugh.

Ei sillä, en vihaa kotitöitä, en ollenkaan. Pidän siitä, kun koti on siisti ja ihana. Siedän sitä kyllä sotkuisenakin, mutta vain tiettyyn rajaan saakka. Tois(t)en jälkien siivoamista vihaan yli kaiken. Tiskaaminenkaan ei aina maistu, varsinkin jos puolet lautasista on rasvaisia ja pinttyneitä. Voin kuvitella, miten huono äiti minusta (ehkä) joskus tulee, kun inhoan muiden tavaroiden keräilemistä jo nyt. Kahdenkymmenen tunnin kotiylityörangaistus häämöttää tuolla jossain...

Kävin tänään ostoksilla, jouluruokia hakemassa.

Niitäkin siis! Menin etsimään tärkeintä lahjaa, onneksi löysin. Jäin kuitenkin ansaan: kenkäkaupoissa oli kohtalokkaita 50% alennuksia. Uudistin sitten kenkähyllyä muutamalla eurolla.

Itsekästä joulua vaan kaikille!

Mikään politiikka ei ole vielä päässyt lähemmäksi minua kuin kiltapolitiikka. Vaikka killassa asioista vääntäminen on vain pienen porukan eduksi, jotenkin se tuntuu olleen opiskelun aikana suhteellisen suuri asia. Tunnen kuitenkin olevani jo sen verran vanhaa kastia, että jätän vaikutusvirat nuoremmilleni ja siirryn virallisesti Vanhaksi Tädiksi(tm). Tästä osoituksena historiikkitoimikuntavirka.

Niin mukavaa kuin kiltatoiminta onkin tekijöilleen, on siinä ikävätkin puolensa. Tämänpäiväisen vaalikokouksen nähneenä täytyy sanoa, että voittajien ilmeet olivat eri luokkaa kuin vaalitappion kärsineiden. The winner takes it all, the loser standing small, kuten ABBAkin aikanaan jo lauloi. Voitto hivelee voittajan itsetuntoa, kun taas häviäjä saa maistaa karvasta kalkkia. Jatkosauna voisi olla nimeltään voittosauna. Kaikkia ei voida valita, mutta silti tällä kertaa minulla jäi hieman mietittävää kokouksen jälkeen.

Ensimmäistä kertaa, osallistuessani nyt viidenteen vaalikokoukseeni, jäi vähän harmittava olo. Ei siksi, että olisin itse kokenut tappion, vaan sellainen yleisfiilis. Tuntui, että kokous käänsi näkökulmat jotenkin reaalimaailmasta poikkeaviksi, ja nyt kun kokoussalista on poistuttu, tilanne on muuttunut takaisin normaaliksi. Ehdokkaiden prässääminen alkoikin yhtäkkiä harmittaa, vaikka se kuului vaalitilanteeseen oikean tuntuisena asiana. En kadu mitään, mutta minua harmittaa häviäjien puolesta. Heidän osallistumisinnolleen olisi kyllä käyttöä, vaikka äänimäärät koituivatkin heidän tappiokseen.

Yleisesti ottaen kiltapolitiikassa yleisön edessä esiintyminen on ehdokkaan olennaisin kampanjointiväline, ja mitä useampaa onnistut miellyttämään ja mitä harvempaa ärsyttämään, tulet valituksi. Siinä aiemmilla meriiteillä ei välttämättä ole väliä. Tänään kaikki ehdokkaat onnistuivat mielestäni esiintymisessään mainiosti, mutta kokous käytti armotonta valtaansa. Kaikki eivät saaneet hamuamaansa virkaa.

Onnittelen kuitenkin voittajia! On hienoa, että aktiivisia on meillä pienenä kiltana näin paljon. En myöskään jaksa uskoa, että tappio olisi kenellekään maailmanloppu. Aina tulee uusia vuosia, uusia vaaleja ja uusia haasteita. Pienessä ryhmässä voi vaikuttaa, vaikkei siitä saisikaan CV:een yhtä luottamustoimiriviä lisää.

Hehei! Ja terveisiä Lontoosta. Täytyy sanoa, että oli tehokas ilmastonsuojelun toimintapäivä meikäläisellä, kun tuli lenneltyä tuolla korkeuksissa syytäen kasvihuonekaasuja ilmakehään ja sen jälkeen vielä parisataa kilometriä kotiin yksityisautoillen. Hyvä hyvä!

Kotiinpaluu ei ole mieluinen ainakaan yhdessä asiassa. Ottaa päähän! Jäkäjäkä, miksi Suomessa levyt maksavat 20 euroa tai vaikka vähän enemmän, jäkäjäkä, Englannista niitä saa helposti 15 eurolla, jäkäjäkä. Kyllä minä suomalaisista artisteista nyt voin vähän ekstraa maksaa, mutta ääh, ulkomaiset miljuunia myyvät artistit mitään tee ylimääräisillä suomalaisten rahoilla. Harmittaa tuollaiset hintaerot. Eikös Lontoonmaan pitänyt olla niin kovin kallis? Murrr! Levyhinnat alas, sanoo genreilijä.

Ja hyvää yötä vaan.

Olo on kuin minulla olisi jonkinlainen yksipuolinen ADHD: en pysty keskittymään Oikeasti Tärkeisiin asioihin, vaan onnistun kyllä viettämään aikaani varsin uppoutuneesti kaiken muun äärellä. Tenttiin siis pitäisi lukea, mutta sen sijaan olen tehnyt meilien siirtoa ja arkistointia, surffaillut muuten vaan (kts. vaikka edellisten päivien blogausmäärät) ja herkutellut. Levotonta oloa ei auta liikunnan puute (vältän urheilua koska pitäisi käyttää aikaa lukemiseen) ja ensi viikon matka, josta olen jo nähnyt uniakin.

Viikon päästä siis menemme viettämään pitkän viikonlopun keskellä viikkoa Lontooseen, ja sehän alkoi nyt sitten jännittää. Matkan tavoitteena on

1. käydä pubissa pintilla
2. syödä makeaa kana-kurmaa peschwari-naanin kanssa niin että napa naukuu
3. maistella B&J-jätskejä esim. scoop shopissa (ja ehkä hakea kokonaisia purkkeja Tescosta), ainakin Tower Placen scoop shopin voisi laittaa ohjelmaan jo maisemien vuoksi!
4. popsia ehkä yhden bagelin, sain jo vinkkejäkin sen toteuttamiseksi :)
   
5. ostaa brittilevyjä, mikäli niitä saa kohtuuhinnoilla (esim. Robbie, Muse)
6. ostaa brittimusa-DVD:itä, mikäli sopivia löytyy: jokin nostalginen Boyzone-DVD ehkä tällä kertaa, koska huhtikuussa ostin TT-videoita? :D
   
7. hankkia loput puuttuvat englanninkieliset Harry Potterit (2 kpl)
8. vierailla parissa mukavassa turistikohteessa (esim. National Gallery, Westminster Cathedral) ja toki ihailla muita edes ulkoa
9. käydä pubissa pintilla (ai mutta sanoinko minä jo tämän? ;))
   
10. ennen kaikkea huristella metrolla, Jubilee Linen asemat pitää matkaoppaan mukaan katsastaa!

Lauantai on tunnetusti se päivä, jolloin pitäisi olla jotain järkevää iltatekemistä. No, omat suunnitelmani menivät pepulleen tuossa tunti sitten, ja sehän ottaa pannuun. (Kts. otsikko, jos haluat oikeat tunnitelmat ilman naurettavaa siistimistä.) Pari pointtia esille:

• kuskina oleminen != muiden kuskaaminen bilepaikalle: kuskilla on sentään mahdollisuus viihtyä, jos hän on koko illan mukana muiden, joskin juopuneiden ihmisten, seurassa. Kuskaaja vain pääsee näkemään välivaiheen etkoilta bileisiin, eikä se tarjoa hupia millään tavalla, ellei satu pitämään viinanhajusta ahtaassa tilassa
• pari kaljaa != kahdeksan kaljaa (tai ainakin pitäisi olla)
• kiire/heti lähteminen != 15 minuutin odotus: heti on heti, jos kerran niin varta vasten pyydetään
• ajo-ohjeet kannattaa muuten aina katsoa itse
• hiusten laittaminen etukäteen on typerää
• ilman kuskailua olisin voinut mennä katsomaan Oilersin kotipeliä
  

Nyt aion yrittää etsiä positiivisia näkökulmia tähän iltaan:

• minulla on kyllä muuta, itse asiassa paljon tärkeämpää tekemistä, jonka tekeminen on hyvä aloittaa vaikka nyt heti
• tsankimankia on vielä pakastimessa
• väsymystaso pysyy kohtuudessa, koska ei tule valvottua
• krapulaa ei todellakaan tule, joskaan ei tulisi muutenkaan, koska en osaa juoda niin paljoa (kuulemma alkoholi aiheuttaa apeutta ei seuraavana vaan sitä seuraavana päivänä, joten pelastinpahan maanantainkin samalla) (huomatkaa tältä riviltä huokuva pieni ylpeyden kipinä)
• oma sohva, paras sohva
  

Kaikesta huolimatta edelleen potuttaa. Ei auta kuin hakea se tsankimanki pakastimesta, prkl. Menen katsomaan ykkösen pääuutisia, tunkit vaan kaikille!

Ei tullut tällä kertaa legendaarista biisiä Marathonin aikana. Onneksi tilanne pelastettiin otsikon sanonnalla, jota sitten saattoi käyttää oluenjuontitilanteissa. Reissusta jäi jäljelle hyvä mieli, ja nolla krapulaa. Olotilaani kuvaan alla olevalla fotolla, jonka otin tällä viikolla aiemmin.

Kun nyt Duussikin rupesi kehumaan Ben & Jerry's -jätskejä, niin kai minunkin on blogattava aiheesta. Onhan minulla ja sarjan jäätelöillä jo pidempi yhteinen taival takanamme.

* * * * *

Kaikki alkoi siitä, kun jouduin eräänä kauniina kevätpäivänä kaupungille ystäväni Kaisan kanssa. Kaisa järjesti minulle sokkotreffit kovasti kehumansa keltaisen otuksen kanssa, hänen nimensä oli Tsankimanki. Vein "Tsankin" kotiini. Hän avautui minulle helposti, mutten hetkeen saanut hänestä oikein mitään irti. Lopputuloksena oli kuitenkin välitön ihastus.

Vietin useamman hyvän hetken Tsankimankin kanssa, mutta sitten häntä ei ollut enää. Lauantai kuitenkin koitti, joten päätin käydä vanhassa treffipaikassa katsomassa, josko häntä näkyisi. Löysin Tsankin, ja otin mukaani myös hänen ystävänsä, Vanilla Caramel Fudgen. En kuitenkaan tullut toimeen Vanillan kanssa kovin hyvin, joten en jäänyt kaipaamaan häntä viikonlopun jälkeen.

Tsankista löytyi minulle paljon lohtua, kun koulutyöt painoivat päälle. Huhtikuussa lähdimme Kaisan kanssa Lontooseen tapaamaan Tsankin sukulaisia. Tutustuimmekin heistä moneen: Phish Food, Fossil Fuel, Dublin Mudslide, Kuki Dou ja Chocolate Fudge Brownie olivat hauskoja, ja jäimme maasta poistuessamme kaipaamaan heitä. New York Super Fudge Chunk onnistui jopa pääsemään hostellihuoneeseemme, jossa jaoimme hänet illan pimetessä.

Kesällä Tsanki oli suurta herkkua, vaikkakin aurinko häntä vähän liikaa pehmitti. Lisäksi Tsankin treffihinta laski pari euroa, mikä ilahdutti meitä suuresti. Kesän aikana Tsanki ei aina ollut paikalla, mutta onneksi pystyin helpottamaan ikävääni Tseri Karsian kanssa.

Kotona ihastukseni Tsankiin ei aiheuttanut ongelmia, Antti suhtautui hienosti, koska hän ihastui itsekin. Tseri tosin oli liian makeileva hänen mieleensä.

Viikko sitten maailmani muuttui. Aamun unenpöpperössä nimittäin tapasinkin Tsankin ihan uudessa paikassa, Valintaladossa! Hän oli siellä Tserin kanssa, mutta mitä ihmettä: Kuki Dou, C. F. Brownie ja Phish Food makasivat siellä hänen rinnallaan. Pitkän (n. 5 min) sisäisen neuvottelun jälkeen hain illalla kolme jälkimmäistä kotiimme, jossa he viipyivät tiistaihin. Se oli makea viikonloppu!

Viime aikoina on tullut tehtyä sitä sun tätä, enkä ole kirjannut oikein mitään tänne. Siispä syyskuun sekalaiset aiheet, olkaa hyvät!

Ratsastustunnit alkoivat

Jokaviikkoinen heppailu alkoi elokuun lopussa, ja on jatkunut nyt mukavasti. Neljä tuntia on takana, tänään viides. Heppakuumeilu on laantunut tasaiseksi tunti-innoksi. Vielä ei Prisma-neidin kaltaisia ihkupolleja ole löytynyt, mutta asia on tutkinnassa. Saldo: yksi heppakuumetartunnan saanut kaveri.

Koulu alkoi

Tällä viikolla koulu alkoi "toden teolla". Oikeasti koko ajan pitäisi lukea vain tentteihin, ja käydä välissä ranskantunnilla. No, olen käynyt tunneilla, mutta muu aika on mennyt vielä sosiaaliseen oleiluun kiltahuoneella. Koulun alun tunnistaa myös siitä, että syksyn ensimmäinen kolvvi on pelattu. Saldo: puhetta, opiskelijalounaita, kaksi sivua tenttikirjaa ja yksi voitto.

Kuopio Maraton meni

Loppukesän juoksutavoite Kuopio Maratonin kymppi on ohi. Juoksin mielestäni kohtuullisesti, vaikka vauhti ei vielä juoksua muistutakaan. Mutta enpähän ole varsinaisesti juoksua treenannutkaan. Muut lajit ovat kivempia. Saldo: parantunut ennätys 10 km matkalla.

Pussikaljoittelu on kylmää puuhaa

Eilen tuli juotua kylmää siideriä samalla kun killan fabut kohtasivat nuoret vastustajat "rento"futisottelussa. Note to self: termarikaakao olisi parempaa juotavaa kylmenevässä syysillassa. Jatkot olivat kuitenkin hauskat, ja tapahtuivat onneksi sisätiloissa. Kotiinkin lähdettiin ajoissa. Saldo: muutama puhuttu sana ruotsia (mukana yksi väärin käytetty adjektiivi), paljon muuta puhetta, läksiäishali ja spontaaneja naurahduksia seuraavana päivänä.

Matkasuunnitelmat hanskassa, rahoitus hukassa

Reissuun pitäisi taas päästä, jopa kahteen paikkaan. Lontoon reissu on jo varattu matkakumppanin (editoitu linkki) kanssa, ja Pariisiin lähtö on katsottu toisella porukalla kalenterista. Budjetointi-Exceliä ei ole vielä aloitettu. Töitä kuitenkin on suunniteltuna mahdollisimman paljon. Saldo: miinuksen puolella lopulta.

Kirjojen lukuinto laski kesän lopussa kuin lehmän häntä: monta kirjaa on aina vaan lainassa, mutten saa niitä luetuksi. Vieraskielisten kirjojen lukuprojektini jäi puoliväliin - tai oikeastaan Akvariekärlek jäi. On minulla vieläkin lainassa ohuet kirjaset saksaksi ja ranskaksi, mutta en ole jaksanut niihin koskea. Nyt jälleen tenttikirjat ovat paljon ajankohtaisempia. (Koko lukuvuosi menee oikeastaan tenttilukujen parissa, koska sivuaineessani on paljon kirjatenttejä.)

Kesän lopuksi sain kuitenkin luettua vielä yhden kirjan. Kävin kirjastossa etsimässä mitä-tahansa-Keyesiä-kategoriaan kuuluvaa kirjaa, ja onnekseni yksi lukematon sellainen löytyikin palautetuista. Tällä kertaa oli vuorossa Vielä on toivoa (Last Chance Saloon), Marian Keyesin neljäs romaani vuodelta 1999. Sisältö oli taattua Keyesiä, joskin tällä kertaa kyseessä oli useamman henkilön elämään nivoutuva tarina sen sijaan, että tarinalla olisi vain yksi päähenkilö. Katherina, Tara ja Fintan ovat kolme ystävystä kouluajoilta. He ovat jo kolmekymppisiä, mutta elämä ei vielä ole löytänyt oikeaa uomaansa. Tarinan käänne saa kuitenkin aikaiseksi sen, että he päätyvät keskittymään siihen, mitä oikeastaan elämältä haluavat. Päämäärään liittyvät tietysti vahvasti ihmissuhteet. Tarinassa on jälleen keyesmäisesti yksi kauhistuttavan ihana mies (Joe Roth) ja neuroottisia tai muuten omalaatuisia naisia (oikeastaan kaikki enemmän esitellyt naishenkilöt). Ei tämäkään huono kirja ollut, mutta ehkä hieman tylsempi kuin aiemmat lukemani.

Kirjallisuuskulma jatkuu heti, kun luen taas jotain kaunokirjallista. Siinä voi kestää kauan, nimim. opiskelu on ihanaa.

Olen huomannut viime aikoina itsessäni yliherkkyyden ihmisten ilkeilylle. En jaksa katsella kovinkaan pitkään, kun ihmiset kommunikoivat keskenään tylysti. Silti varmasti olen itse täysin samanlainen, en siedä itseäni ärsyttäviä juttuja heittämättä edes jotain vähintään yhtä ärsyttävää takaisin. En tiedä, olenko aina ollut samanlainen, vai johtuuko se vain seurasta, jossa olen viimeiset vuodet ollut. Olen tulkinnut, että korkeakoulussa osataan olla hyvin kilpailuhenkisiä, ja kateutta syntyy puolin ja toisin.

Tunnen paljon kivoja ihmisiä, joiden kanssa on mukavaa olla. Tämä porukka on tuttua kiltatoiminnan ja opiskelun kautta, ja oikeastaan kaikki käyttävät irkkiä säännöllisesti. Siispä irkkaan heidän kanssaan lähes joka päivä, muita kommunikaatiovälineitä ei tule käytettyä, eikä oikeastaan tarvitsekaan käyttää. Asiat saa yleensä sanottua tarpeeksi nopeasti irkitse. Nämä mukavat ihmiset muuttuvat kuitenkin verkossa keskustellessaan välillä käsittämättömän tylyiksi ja tympeiksi. En ole varmasti koskaan kuullut kenenkään heistä sanovan pahaa sanaa kasvokkain, mutta irkissä kaikki on toisin. Aivan kuin enää ei olisikaan väliä, mitä toisille sanoo, eihän se tunnu missään.

Eilen ärsyynnyin suunnattomasti mielestäni liian pitkälle viedystä valituksesta, jota kiltamme hallitus sai kuulla erinäisistä asioista. Asiaa valituksissa ja pyynnöissä kyllä oli, mutta kun nillitys jatkui tarpeeksi pitkään, alkoi minua vain suututtaa. Miksi joku haluaa ärsyttää toista tahallaan, ja saada aikaan vitutusta? Tätä varmaan tapahtuu parisuhteissa, kun jossain vaiheessa tulee ahdistava olo, ja yrittää purkaa sitä haastamalla riitaa toisen kanssa. Mutta miksi purkaa sitä hyviin kavereihin, joita ei edes näe niin usein, että heihin voisi mennä hermot liian näkemisen takia? Ja vieläpä irkissä, jossa ilmeisesti hyvät sosiaaliset tavat unohtuvat - mahdollisuus satuttaa on vielä suurempi.

Olen itse alkanut ajatella hyvistä kavereistani pahaa sen perusteella, mitä he puhuvat irkissä. En kykene sivuuttamaan näppäimistöltä tulleita sanoja, vaikka ehkä pitäisi. Osa toki menee pään läpi kevyesti, mutta entä kun samanlainen tyyli jatkuu pidempään? Ehkä pitäisi alkaa elää vain pelkkää Tosielämää(tm), jotta tällaiset pahat mielet jäisivät pois elämästäni. Kasvokkain tavatessa kun saa helpommin hymyjä, mukavaa smalltalkia, vähemmän riitoja ja vääntöä sekä asiallisempaa keskustelua ylipäätään. Suututtaa.

Tähän aiheeseen liittyen tuli jotenkin mieleen Manboyn hieno biisi A Bore. Alla olevasta lainauksesta voi päätellä, miksi se voisi liittyä asiaan.

Kesän klassikkokirjainnostus laimentui siinä vaiheessa, kun jumahdin lukemaan Anna-Leena Härkösen Akvaariorakkautta ruotsiksi. Jotenkin kirja oli vähän tylsä, ja koska kieli oli vieraampi, niin edistyminen oli hidasta. En ole vieläkään saanut kirjaa luettua, mutta sakkoja olen jo kuitenkin sen lainaamisesta kerännyt peräti 4 euroa. Aion siis vielä päästä loppuun saakka - luetaan oikein koko rahan edestä sitten!

Tänä kesänä olen kuitenkin löytänyt uuden ihastuksen. Kaverini hehkuttivat taannoisella Kreetan-matkalla Marian Keyesin kirjoja niin kovasti, että minäkin sorruin lainaamaan hänen romaaninsa kirjastosta. Valinnan varaa oli todella vähän, sen verran suosittu Keyes tuntuu olevan. Aloitin Rachelin lomalla, kuten aiemmin tuli mainittuakin, ja eilen lukaisin loppuun toisen Keyesini. Naura, Claire, naura! oli lainatessani yksinäinen Keyes-romaani hyllyssä, joten tyydyin siihen. Kirja oli jälleen ihana, vaikka sen tarina ei tuntunut soljuvan yhtä sujuvasti kuin edellisessä. Wikipedia osaakin kertoa, että tämä Claire-kirja (alkup. Watermelon) olisi Keyesin ensimmäinen romaani. Taidan mennä joku päivä palauttamaan Clairen takaisin kirjastoon, jospa vaikka mukaan tarttuisi jälleen seuraava lukematon Keyes? (Toivottavasti ei, koska minunhan pitäisi lukea tenttiin.)

...puolikas pizza syöty ja siideri on hyvää. :) PMMP oli eilen mahtava, Lapko tsekkaamisen arvoinen ja Teräsbetoni oli - no, Teräsbetoni.

Nyt haluankin vain mainostaa ihanien, opiskelijavaihtoon lähteneiden kavereiden blogeja. Olen aivan koukussa. Mahtavaa kuulla ihmisistä silloin, kun he ovat poissa, ja etenkin kuulla, miten he kokevat Suomen ja vieraan maan väliset yhtäläisyydet ja eroavuudet. Antti (M.) on kirjoitellut hyvin mielenkiintoisesti Uudesta-Seelannista, jossa hän on majaillut nyt reilut kaksi ja puoli viikkoa. Kyseinen blogi on kiinnostava sellaisellekin, joka ei tunne Anttia, koska hän todella osaa kirjoittaa hyvin (toisin kuin ehkä minä ;)) ja kuitenkin asiapohjalta. Blogi Kiwi Tracks löytyy täältä.

Jouni ja Anna sen sijaan häipyivät eilen aamulla Meksikoon. Siellä he viettävät vuoden Monterreyssa, joka tietääkseni sijaitsee Meksikon vuoristoalueella. Varsinaisia perilläolopostauksia on ehtinyt toistaiseksi tulla vain yksi, mutta uskoisin, että päivityksiä jatkossa tulee melko paljon - ainakin Jouni on tähän mennessä osoittanut suurta intoa blogailemiseen :) Annan blogi on täällä, ja Jounin täällä.

Edit: Unohdin alkuperäisessä kirjoituksessa mainita, että myös Elli on lähdössä vaihtoon. Hänen kohteenaan ei ole niin eksoottinen maa kuin edellisillä, mutta ei Ranskakaan ole niin samanlainen kuin voisi luulla. Sitä paitsi, en oikein ainakaan itseäni osaa kuvitella opiskelijaksi Pariisiin - ehkä piakkoin osaan. Elli lähtee matkaan syyskuussa, joten sen jälkeen kuulemme hänen blogistaan, kuinka paljon ajasta menee nähtävyyksiin ja paljonko koulunkäyntiin :)

Ai niin, kaikki edellä mainitut löytyvät myös blogilistalta, joten jos kiinnostus heräsi oikein kunnolla, niin tilailkaa... ;)

Tänään sää ei näytä kovinkaan kummoiselta, mutta kai nyt lauantaiksi pitää hyvä sää saada? Olen nimittäin lähtökuopissani starttaamassa Hämeenlinnaan, kesän festivaalille numero deux! Onneksi tällä kertaa tapahtuma on hieman pienempi kuin edellinen festarini. (Enpäs muuten vielä olekaan päässyt Ruisrock-pälinöiden päätökseen... no, ehtii tässä vielä.)

Festivaalin Genre-tähdet ovat PMMP ja Bleak *jihuu*, mutta muitakin kivoja paikalle saapuu (katso vaikka)! Uijuih. Nyt täytyy kiirehtiä, hyvää viikonloppua kaikille!

Tiia thö Unikissa (link) on pohtinut aina välillä blogauksissaan, että miten ihmiset saavat niin paljon kaikkea aikaan, ja miten he voivat tehdä niin paljon asioita. Minä olen miettinyt samaa viime päivinä. Tuntuu, että kaikki aika vain katoaa jonnekin tyhjään, eikä jäljelle jää oikeasti hetkiä sellaiseen, mitä pitäisi tehdä. Jotenkin töistä tullessa kello on jo niin mielettömän paljon, että ihmettelen, miten ikinä voin elää harrastavan työssäkäyvän ihmisen elämää sitten, kun opiskelija-aika on ohi? Miten minulla on AIKAA?

Mihin sitä aikaa sitten pitäisi käyttää? Tarvitsisin aikaa:

• urheiluun: tämä on aika korkealla prioriteeteissa aina, mutta joskus vaan ei ehdi
• tenttiinlukuun: kuukauden päästä olisi parikin tenttiä, joihin ajattelin osallistua. Mistä löytyisi se parin tunnin syventymishetki joka päivä, jolloin saisin tartuttua kirjaan ja luettua edes muutaman sivun?
• kotitöihin: siivoaminen on saanut odottaa jo pari päivää, kun jotenkin ei vaan saa aikaiseksi. Tiskaaminen vielä menee, koska se on alle puolen tunnin homma, mutta kun siivoamista viivyttää tarpeeksi kauan, tarvitsee vähintään kolme tuntia koko urakkaan...
• kaverien tapaamiseen: tässä olen aina ollut huono, en pidä yhteyttä ihmisiin tarpeeksi - ainakaan sellaisiin, jotka eivät käytä Internetiä kommunikaatiovälineenään. Onneksi kesällä on paljon viikonlopputapahtumia, joiden varjolla voi nähdä ystäviä (Hämeenlinna ja Maija, täältä tullaan pian!)
• itsestäni huolehtimiseen: tämä on kyllä juuri viimeisin prioriteetti minulla: näin kesäisin en edes jaksa meikata aamuisin, kun lähden bussiin, koska mieluummin ehdin bussiin ajoissa kuin pakkeloin. Meikitön tarkoittaa minulla siis täysin meikitöntä, meikattuun olotilaan riittäisi pelkkä ripsiväri. Sitäkään en ymmärrä, miten jotkut jaksavat joka aamu loihtia kasvoilleen meikkivoiteet, kolmea eri sävyä luomiväriä, täydelliset silmänrajaukset vieläpä nestemäisellä värillä, huulten rajaukset ym. Eihän niitä jaksa edes juhliin laittaa??

Listaa voisi kyllä jatkaa vaikka loputtomiin. Ja välillä voisi blogatakin, mutta siihenkään ei oikein ole aikaa? (Tämän hetken vähennän työajastani.) Pitäisi kai ruveta suunnittelemaan ajankäyttöään enemmän, ja panostaa rutiinien luomiseen. Mutta nythän on kesä, en halua elää säännöllisillä aikatauluilla!

Nämä kysymykset löysin sekä Lauran että Sannin blogeista. Vastaanpa niihin nyt ajankulukseni. Ja sitten voisin vielä osallistua yhteen meemiin, johon minut reilu viikko sitten haastettiin. Ehkä sitten joskus taas kirjoitan jotain asiaakin tänne!

1. Suolaista vai makeaa?
Molempia, vuorotellen! Niin tapahtuu, jos joudun herkkukierteeseen. Yleisesti ottaen kuitenkin suolaista, koska makeaan tulee ällötys paljon helpommin. Feta on yksi mainio esimerkki suolaisesta herkusta.

2. Esine, jonka katoaminen surettaa yhä?
Viimeaikaisista katoamisista surettaa ihanien turkoosien Benetton-sormikkaiden jääminen bussiin. Aiemmista harmittaa Ankkarock 2003:n valokuvien katoaminen bittitaivaaseen. Joukossa kun oli HIM-kuviakin. Onneksi edes joitakin säilyi verkossa.

3. Ihminen, jonka olet kadottanut/menettänyt?
Näitä on useita. Elinaikani isovanhempani ja äidin kaikki sisarukset ovat nukkuneet pois. Eniten koen menettäneeni silloin, kun muut puhuvat isovanhemmistaan ja jopa tapaavat heitä vieläkin. Suru ei kuitenkaan ole kovin suuri, koska olin niin pieni heidän hautajaistensa aikaan. (Kummi)tätini Leenan poismeno oli varmasti kuitenkin kovin menetys.

4. Viikonpäivä josta pidät?
Perjantai! Silloin viikonloppu on vielä edessä.

5. Kuukausi josta tykkäät?
Heinäkuu. Paljon kivoja kesätapahtumia (esim. festareita), lämpöä. Tieto siitä, että kesä jatkuu vielä melko pitkään. Miinuspuolena heinien siitepöly, joille olen erittäin allerginen.

6. Mieleenpainunein kirja?
Nyt kun aloin tätä miettimään, niin ei tullut mieleeni yhtään. Ehkä en ole lukenut tarpeeksi voimakkaita teoksia.

7. Muistatko haikeudella yhtään opettajaasi?
Muistan, ja ylipäätään koko lukiota. Aiempia opinahjoja ei tule liikaa mietittyä, sillä vain lukio oli todella unohtumatonta aikaa. Opettajia voisi luetella useita, mutta mainitsen nyt vain kolme. Sannin ja Lauran tavoin äidinkielen opettajamme Kaija Parko oli yksi parhaimmista opettajistani. Hän sai minut uskomaan, että osaisin kirjottaa, enkä varmasti olisi menestynyt yo-kirjoituksissa kuin keskinkertaisesti ilman tätä uskoa ja hänen valmentamiaan taitoja. En kuitenkaan ollut hänen kanssaan yhtä läheinen kuin Laura ja Sanni, minkä seurauksena en ole puhunut hänen kanssaan sitten lukion, vaikka lakkiaisissa ja koululla joskus olen poikennutkin. Samoin kävi matematiikanopettajani Markku Tenkasen kanssa. Muistelen häntä haikeudella, vaikkemme olekaan tavanneet koulun lopun jälkeen. Ryhmänohjaajamme Eila Takkinen-Karjala jäi hänkin mieleen, ja hänen kanssaan tuleekin vaihdettua kuulumisia tavatessa. Hänen hymyilevä olemuksensa hehkuu edelleen, vaikka muutama vuosi on ehtinytkin jo kulua.

8. Haaveiletko lottovoitosta?
Enpä oikein. Tiedän todennäköisyydet. En ole lotonnut itse koskaan (paitsi perheen kestolotossa), mutta en pidä lottoamattomuuttani tietojeni aiheuttamana.

9. Pidätkö tavarataivaasta? Vai oletko minimalisti?
Olen hamstraaja, en ainakaan minimalisti. Joten joo, tavarataivas taitaa olla enemmän minun heiniäni.

10. Onko tämä päivä ollut hyvä päivä?
Tänään oli hyvä päivä! Aamu alkoi pitkillä unilla. Aurinko paistoi, ja ehdin jopa loikoilla paisteessa tunnin verran. Sen jälkeen kokkasin, koska meille tuli vieraita. Katsoimme elokuvan The Others, ja nyt televisiossa näkyy olevan lihaksikkaita futareita. Ei paskempaa.

Talvisin tulen lukeneeksi niin vähän kirjoja viihteen vuoksi, että jokaisen kesän alussa lähes poikkeuksetta syöksyn innolla kaupunginkirjastoon lainaamaan kaunokirjallisuutta. Jokakesäisenä perinteenä yritän myös lukea pari-kolme klassikkoteosta, jotta kulttuuriomatuntoni pysyisi hyvänä.

Tämän kesän aloitin todella reippaasti kirjojen suhteen. Kreetan-lomalla aloittelin Dan Brownin Da Vinci Codea (englanniksi siis), joka kotitalouteemme tuli joululahjana. Loman jälkeen menikin vain kolme päivää, kun kirja oli jo luettu. Kirjasta sinänsä on varmaan turha kertoa mitään sen enempää, koka suurin osa on varmaan jo vähintäänkin käynyt katsomassa Da Vinci -koodin elokuvana. Jos et kuitenkaan ole lukenut kirjaa, niin voin suositella. On se parempi kuin elokuvana. Ei kannata kuitenkaan ihan kaikkea uskoa, katso vaikka kirjan kritiikki.

Sitten tartuin klassikkoon numero 1: Emily Brontën Humiseva harju oli ahdistava, mutta mielenkiintoinen kirja. Miten ihmisen ilkeyttä, tuskaa ja toisaalta iloa voikaan kuvata noin elävästi? Tarina sijoittuu 1800-luvun Englantiin, ja sen rakenne oli kuulemma aikanaan tosi innovatiivinen. (Päähenkilö on mies, joka kuuntelee taloudenhoitajan tarinaa suurimman osan kirjasta, jonka jälkeen kuultu tarina saa päätöksensä jälleen nykyhetkessä.) Jos joku haluaa spoilautua, niin katsokoon Wikiä.

Tällä viikolla sain sitten flunssan, jonka seurauksena lepäsin kotona kaksi kokonaista päivää. No, ei se mitään, lainaamissani kirjoissa löytyi lohtu. Annoin pikkusormeni Marian Keyesille, ja olen pikku hiljaa menettämässä koko kättä. (N)Annan, Kaisan ja muiden suositukset eivät olleet turhia - ainakin Rachelin loma oli lukemisen arvoinen opus. Tytöt huomio, kannattaa lukaista tuo kirja jo pelkän Luke-nimisen hahmon takia! Olin myyty, niin ihanaksi hänet oli kuvailtu. Huokaus.

Nyt lukemisen alla on Anna-Leena Härkösen kirjoittama Akvariekärlek. Kyllä, teos on alunperin suomenkielinen, mutta koska päätin asettaa kesätavoitteeksi paitsi klassikot myös vieraskielisen kirjallisuuden lukemisen, nautin tarinasta ruotsin kielellä. Tarkoitus olisi lukea yksi kirja jokaisella joskus opiskelemallani kielellä - siis englanniksi, ruotsiksi, saksaksi ja ranskaksi. Veikkaan, että kahdesta jälkimmäisestä valitsen jonkin lastenkirjan, jotta ymmärtäisin edes jotain. Harkitsen myös katsovani kaikki mahdolliset, tänä kesänä lukemani kirjat elokuvina. Voipahan syventyä tarinaan parilta eri kantilta.

Heipähei, palasin kotiin jo muutama päivä sitten. Kerron silti terveiset Kreetan auringosta, joka paistoi upean kirkkaasti! Loma oli aivan loistava, hyvää seuraa, herkullista ruokaa, kylmiä juomia ja mukavan rentoa mutta mielenkiintoista tekemistä. Musiikki pitänee myös mainita: sitä tuli kuunneltua mukana olleista Nanoista monen tunnin edestä. Tulipa myös tutustuttua radion välityksellä kreikkalaiseen musiikkiin, kun ajelimme vuokra-autolla saaren mäkisillä teillä. Välillä pää alkoi jopa tottua siihen, mutta täytyy sanoa, ettei sitä rämpytystä ihan jatkuvasti kuuntelisi. Kyllä se nyt lomatunnelman tuojana toimi, jotenkin. Sanokaa vaan sivistymättömäksi moukaksi, mutta ehkä bouzouki ei ole ihan mun juttu?

Tein tässä blogien lukemisen ohessa testin, jonka Tiiakin oli tehnyt. Aika hassu tulos, mitäköhän oikein menin vastaamaan?

Who Should Paint You: Tamara de Lempicka

You're universally attractive with a modern appeal A portrait of you would be both bewitching and approachable

Otin kommentoinnin pois päältä, koska kuulemma jonkinlainen spämmibotti on hyökännyt useampaan vuodatus.net-blogiin. Tänne ei sentään vielä ehtinyt.

Edit: No niin, nyt on taas päällä. Vaikkei niitä kommentteja noin muutenkaan ole paljoa tullut :)

Alan lipsua: katsokaa nyt miten ihana!! http://mfrost.typepad.com/cute_overload/2006/04/post_1.html Heppahulluus iskee kulman takaa.

Jeijei muuten, huomenna keikalle pitkästä aikaa. Viime kerrasta onkin jo jokunen tovi, taisi olla SMG viimeisin itse valittu keikka (18.3. Turussa). Sen jälkeen tuli toki nähtyä Clone ja Boys of Scandinavia Club Magentassa huhtikuun viidentenä. Olihan nekin kivoja. Huomenna siis matkustan oikein Vantaalle, koska siellä soittaa Happoradio. Fiilikset kerron (ehkä) myöhemmin.

Heipsis kaikille, ja pahoitteluni pitkästä blogailutauosta. On ollut tässä muita kiiruita(tm) ja blogimaailma on jäänyt vähemmälle. Lisäksi minulla on tällä hetkellä kenties blogaajan blokki, kun pitäisi postata eräästä vasta ilmestyneestä levystä, enkä ole ehtinyt vielä keskittyä levyfiilisten purkamiseen sanoiksi. Vaikeaa.

Wappu meni ja oli lystiä. Jotkut opiskelukavereistani jo haikeina viettivät mahdollisesti viimeistä teekkariwappuaan. Itseäni moinen ei painanut, sillä tiedän olevani teekkari vielä ensi wappunakin. Haikeaa tosin on se, että kaikki ystävät eivät ole ensi wappuna maisemissa, koska moni lähtee syksyllä ulkomaille vaihto-opiskelijaksi. Ikävä tulee! Mutta tänä wappuna he olivat vielä paikalla, samoin kuin ihana auringonpaiste, joten juhla ei olisi voinut olla parempi. <3

Jotta en harhautuisi täysin musiikkiaiheesta, mainitsen tässä vielä viime aikojen ehdottomasti parhaan musiikkivideon. En ole paljoakaan katsellut musiikkivideoita viime aikoina, koska kaapelista ei tule MTV:tä eikä muitakaan musiikkikanavia. Silti pystyn väittämään, että Happoradion Tavikset-video voittaa helposti hyvyydessä monta videota, koska siinä on oikein juonikin. Kaiken lisäksi se on hauska. Eikä siinä ole yhtään vähäpukeisten naisten pyllynketkutusta, jota en itse ainakaan kamalasti arvosta :)



Video (10 MB) löytyy täältä.

Jätän blogimaailman juhlallisesti, kuten Anttikin teki omassa kirjoituksessaan. Lähden lähemmäksi paniikkikohtauksista kärsivää/kärsinyttä Ville Valoa.

London calling... -->

Laura terävänä huomasi oikeassa yläkulmassa olevan laskurin, ja kysyi että mikäs juttu siihen liittyy. No, ei siinä sen kummempaa kuin että tuo laskuri laskee päiviä, tunteja ja minuutteja siihen hetkeen, kunnes lentokone laskeutuu Englannin-maalle :)

Ihanaa, jälleen sain lisätä uuden tulokkaan selaimeni kirjanmerkkipalkkiin, kun Sanni kävi edellisessä viestissä jättämässä puumerkkinsä ja kertomassa omasta, uudenuutukaisesta blogistaan. Samalla hän kommentoi jopa musiikkia, josta olin kirjoittanut!


(En kuitenkaan voi valittaa kommenttien määrästä noin muuten, viime aikoina n. joka 10. kävijä on tainnut jättääkin viestiä. Kivoja ootte <3)

Voisin muuten joskus tehdä jonkun pienen listan kaikkien kivojen blogeista tuonne sivupalkkiin. Sitten olisi helppoa tätäkin lukiessa navigoida blogista toiseen - ainakin Athenen blogiavaruudessa surffailu tuntuu olevan tavallisin tapa käydä kirjoituksia katselemassa.

Pohdin tässä sellaistakin vaihtoehtoa, että pelkän musiikin fiilistelyn lisäksi voisin aina silloin tällöin (kun aikaa ja innostusta on) oikein kirjoittaa jotain analyyseja sanoituksista. Aika tylsää sinänsä spoilata biisin merkityksiä muilta, mutta koska pidin runoanalyysien kirjoittamisesta lukiossa, sanoitusten aukikirjoittaminen voisi olla ihan hauskaa puuhaa... Tämä vain ennakkovaroituksena, niin ehditte lopettaa tämän blogin seuraamisen ajoissa ;)

Huomenna siis Jari Sillanpää Forssassa, jonka jälkeen olisi vielä mahdollista lähteä kurkistamaan SMG:täkin Turkkuseen. Huh, katsotaan miten jaksan, kun päivällä on vieläpä ratsastustuntikin.

Ei, valitettavasti blogistani ei löydy lyriikoita SMG:n Hölmöön rakkauteen. Olen pahoillani :( Onneksi voitte kuitenkin katsoa ne levynkansista. ;)

Päivän biisejä taas myöhemmin.