Kun tänään on muutenkin ruotsalaisten päivä, niin valitsen päivän biisiksi ruotsalaista poppia. Huomasin joskus muutama vuosi sitten, että musiikkivalikoimistani löytyy suurimmaksi osaksi suomalaista ja ruotsalaista musiikkia, enkä osannut selittää ilmiötä. Uskoisin, että olen joutunut radion aivopesemäksi ainakin suomalaisen musiikin osalta. Ja soittaahan ainoa kuuntelemani radiokanava Ylex paljon ruotsalaista musiikkiakin.

Olen myös innokas keikkakävijä. Enimmäkseen käyn Helsingin Tavastia-klubilla, koska suurin osa bändeistäkin tekee niin. Eli lähes kaikki suosikkibändini voin tavoittaa kyseisen klubin lavalta, ja kun miljöökin on legendaarinen, klubilla ei voi nähdä huonoja keikkoja. Keskinkertaisia ehkä, mutta Tavastia saa esiintyjät yrittämään parastaan, ja sen huomaa.

43316.jpg

12. joulukuuta 2005 menin Apin ja Heinin kanssa katsomaan ruotsalaisbändiä Tavastialle - minnekäs muuallekaan. Liput olivat "kalliit" (25 €), mutta koska olimme kaikki innostuneita, varasimme pilettimme ajoissa ja hinta ei ollut este. Sitä paitsi keikalle on kiva mennä porukassa.

Olin nähnyt The Arkin kahdesti samana vuonna, ensin Ruisrockissa, sitten Ankkarockissa. Vaikka olin käynyt heidän keikoillaan ennen näitä festareitakin, vasta Ruisrock räjäytti potin. Show oli uskomaton.

43317.jpgTavastialle mennessä tiesin siis suunnilleen mitä odottaa, mutta luvassa täytyi olla enemmän, koska kyseessä oli klubikeikka. Enemmän siis saimmekin. Show'n (The Arkin tapauksessa keikat eivät ikinä ole pelkkiä "keikkoja") lopussa saimme kuulla harvinaisempia kappaleita, joiden joukossa oli myös Patchouli. Aiemmin mitäänsanomattomana pitämästäni biisistä löytyi täysin uusi ulottuvuus, ja rakastuin.

Äsken selvittelin, mikä tai mitä patchouli oikeastaan on ja löytyihän selvyys. Tulkitsen Patchoulin sanoja niin, että kappaleessa viitataan patsulin hajun hullaannuttavaan vaikutukseen. Hullaannutti se sitten minutkin, kai. Itse biisi voisi olla vaikka musikaalista, jokin musikaalijuonen huippukohdista. Oikein toimiva live-veto.

Kuuntele näyte bändin sivuilta, löytyy kohdasta 'Music' ja sieltä albumi 'We Are The Ark', kappale numero 08. Lyriikat löytyvät samalla tavoin 'Lyrics'-osiosta. Sanat ja musiikki ovat Ola Salon (kuvassa) käsialaa. Mmm, taidanpa kuunnella tämän vielä kerran...

P.S. Lauantai-ilta meni sitten teemabiisin mukaan: emme päässeet baariin asti. Hauskaa oli silti, kiitos Maijalle ja Singstarille :)