Olen huomannut viime aikoina itsessäni yliherkkyyden ihmisten ilkeilylle. En jaksa katsella kovinkaan pitkään, kun ihmiset kommunikoivat keskenään tylysti. Silti varmasti olen itse täysin samanlainen, en siedä itseäni ärsyttäviä juttuja heittämättä edes jotain vähintään yhtä ärsyttävää takaisin. En tiedä, olenko aina ollut samanlainen, vai johtuuko se vain seurasta, jossa olen viimeiset vuodet ollut. Olen tulkinnut, että korkeakoulussa osataan olla hyvin kilpailuhenkisiä, ja kateutta syntyy puolin ja toisin.

Tunnen paljon kivoja ihmisiä, joiden kanssa on mukavaa olla. Tämä porukka on tuttua kiltatoiminnan ja opiskelun kautta, ja oikeastaan kaikki käyttävät irkkiä säännöllisesti. Siispä irkkaan heidän kanssaan lähes joka päivä, muita kommunikaatiovälineitä ei tule käytettyä, eikä oikeastaan tarvitsekaan käyttää. Asiat saa yleensä sanottua tarpeeksi nopeasti irkitse. Nämä mukavat ihmiset muuttuvat kuitenkin verkossa keskustellessaan välillä käsittämättömän tylyiksi ja tympeiksi. En ole varmasti koskaan kuullut kenenkään heistä sanovan pahaa sanaa kasvokkain, mutta irkissä kaikki on toisin. Aivan kuin enää ei olisikaan väliä, mitä toisille sanoo, eihän se tunnu missään.

Eilen ärsyynnyin suunnattomasti mielestäni liian pitkälle viedystä valituksesta, jota kiltamme hallitus sai kuulla erinäisistä asioista. Asiaa valituksissa ja pyynnöissä kyllä oli, mutta kun nillitys jatkui tarpeeksi pitkään, alkoi minua vain suututtaa. Miksi joku haluaa ärsyttää toista tahallaan, ja saada aikaan vitutusta? Tätä varmaan tapahtuu parisuhteissa, kun jossain vaiheessa tulee ahdistava olo, ja yrittää purkaa sitä haastamalla riitaa toisen kanssa. Mutta miksi purkaa sitä hyviin kavereihin, joita ei edes näe niin usein, että heihin voisi mennä hermot liian näkemisen takia? Ja vieläpä irkissä, jossa ilmeisesti hyvät sosiaaliset tavat unohtuvat - mahdollisuus satuttaa on vielä suurempi.

Olen itse alkanut ajatella hyvistä kavereistani pahaa sen perusteella, mitä he puhuvat irkissä. En kykene sivuuttamaan näppäimistöltä tulleita sanoja, vaikka ehkä pitäisi. Osa toki menee pään läpi kevyesti, mutta entä kun samanlainen tyyli jatkuu pidempään? Ehkä pitäisi alkaa elää vain pelkkää Tosielämää(tm), jotta tällaiset pahat mielet jäisivät pois elämästäni. Kasvokkain tavatessa kun saa helpommin hymyjä, mukavaa smalltalkia, vähemmän riitoja ja vääntöä sekä asiallisempaa keskustelua ylipäätään. Suututtaa.

Tähän aiheeseen liittyen tuli jotenkin mieleen Manboyn hieno biisi A Bore. Alla olevasta lainauksesta voi päätellä, miksi se voisi liittyä asiaan.

I haven't always been like this
I really am a hopeless optimist
I used to see the world as one