Eilen törmäsin kunnolla ensimmäistä kertaa siihen, että sain kuulla kertoneeni jostain asiasta jo blogissani. Niin, kyllähän se tuntuu tyhmältä kertoa samoja juttuja aina miljoonaan kertaan, mutta en silti toisaalta jaksa eritellä, että kukahan blogiani mahtaa lukea. Jatkossa yritän kuitenkin pitää blogin erossa irl-puheistani, ja kertoa täällä eri jutuista. Tai sitten vaikka rupean salaamaan asioita. Esim. perjantain bileistä olisin voinut kirjoittaa: "Olin tänään bileissä, siellä oli kivaa. BWO:n laulaja on muuten ihku <3"

Aloitetaan siis uudenlainen blogaaminen vaikkapa linkillä, jota on vaikea noin irlissä antaa.

Vilkuilin pitkästä aikaa HIMin kotisivujen suuntaan, josko siellä olisi mitään tietoa bändin tulevista tekemisistä. Viikolla luin iltapäivälehdistä juttuja Ville Valon (ex-?)kihlatun Jonnan paluusta töihin. Samalla haastattelija oli tavoittanut Villenkin, joka kertoi olevansa Suomessa johonkin asti (lokakuun puoliväliin?). Valo myös mainitsi, että uutena vuotena olisi tulossa jälleen perinteinen Tavastia-keikka.

Keikasta en nyt kuitenkaan löytänyt lisää tietoa, mutta katsoin sen sijaan videon, jota heartagram.comin uutisosiossa mainostettiin. Koska haluan säästää teiltä vaivaa, tarjoilen linkin videoon tässä (ainakin itse sen mieluusti ottaisin tarjottuna, koska heartagram.com niin kamala flässisaitti, että en siellä kovin mielelläni vieraile...). Videota katsellessa mietin
  • kylläpä Valo puhuu nopeasti
  • kylläpä Valo näyttää väsyneeltä
  • puhalsiko se ne savut ulos vai ei?
  • onpa Valon puhetapa muuttunut jenkkiläisemmäksi