Luin aamun Hesarista uutisen, joka on säilynyt koko päivän mielessäni jossain pienessä kulmassa. Sieltä se kalvoi kuin inhottava kenkä, kunnes illalla asia taas muistui mieleen.

Naiset nimittäin tekevät kotitöitä viikossa keskimäärin yhdeksän tuntia enemmän kuin miehet. Voihan nyt! Kiitos tästä tiedosta!

Todella lohduttavan kuvan tulevaisuudesta antaa se informaatio, että alle 7-vuotiaan lapsen äiti tekee keskimäärin 60 tuntia viikossa ansio- ja kotitöitä viikossa. Voi saasta. Ettäkö tulisin täysipäivätöistä kotiin vain siksi, että voin tehdä vielä muutaman tunnin kotihommia? Huhhuh. Ahdistaa!

Tällä hetkellä olen sentään niiden onnellisten ryhmässä, jotka tekevät vähiten näitä yhteenlaskettuja töitä: parisuhteessa elävät naiset puurtavat vain noin 45 tuntia viikossa. Näin jommassa kummassa metron ilmaisjakelulehdessä myös kuvaajan, jossa esitettiin kotitöiden jakautuminen miesten ja naisten kesken, ja juuri nuorten parien joukossa kotitöihin käytettävien aikojen ero on vielä melko pieni. Myöhemmin käppyrät kertovatkin naisten sitten tekevän reilu 10 tuntia enemmän kotitöitä kuin miehet. Ugh.

Ei sillä, en vihaa kotitöitä, en ollenkaan. Pidän siitä, kun koti on siisti ja ihana. Siedän sitä kyllä sotkuisenakin, mutta vain tiettyyn rajaan saakka. Tois(t)en jälkien siivoamista vihaan yli kaiken. Tiskaaminenkaan ei aina maistu, varsinkin jos puolet lautasista on rasvaisia ja pinttyneitä. Voin kuvitella, miten huono äiti minusta (ehkä) joskus tulee, kun inhoan muiden tavaroiden keräilemistä jo nyt. Kahdenkymmenen tunnin kotiylityörangaistus häämöttää tuolla jossain...