Genre on tunnetusti antanut täysin objektiivisia ja ammattimaisia arvioitaan erinäisistä musiikkikappaleista. *kröhöm*

No, siihen aiempaankaan hiukkaseen objektiivisuutta ei taida olla mahdollisuutta milloin vain HIM julkaisee jotain uutta. Useimmiten vain ihastun tuotokseen ekalla kuulemalla. Ehkä kun jotain tietynlaista musiikkia kuuntelee tarpeeksi paljon, siitä tulee osa verenkiertoa, ja uusi annos musiikkia laittaa hyvän veren kiertämään kehossa. Ah, miten runollista. Hyvää oloa on tuskin kieltäminen, kuitenkaan.

Toisaalta olen HIMin tekemisten suhteen myös jotenkin kriittisempi kuin muiden. Uskallan haukkua miellyttämättömiä asioita, tietous koko tuotannosta antaa siihen oikeuden, vai? :)

No, kritisoidaanpa sitten HIMin uutta sinkkujulkaisua. Viiden kuulemisen jälkeen Kiss of Dawn kuulostaa varsin tymäkältä pakkaukselta, etenkin radiosoittoa varten. Toisaalta kertsin seesteinen soittelu pehmentää biisin täysin hittipotentiaaliseksi. Välisoittojen kitarat (siis varmaan enemmänkin basso) sen sijaan soivat osittain samalla ihanalla rouhealla soundilla kuin aina niin ihanassa Vampire Heartissa (Dark Light -levy, kpl 1). Kitaratkaan eivät silti ole täydelliset: wtf mikä vinkaisu välissä? Rymytirymytirymyti viuuoooooonk. Eikö sitä nyt olisi voinut tehdä esim. vain kerran biisin aikana tai sitten jättää koko vingautus pois? No, kaikessa ammattilaisuudessani totean, että kaipa Valolla ja tuottajalla oli siihen oikeus.

Biisi on kyllä hyvä. Haastattelujen perusteella se on kirjoitettu kuolleelle / itsemurhan tehneelle ystävälle. Kattokaa miten synkkää:

I'm reaching for your shadow drowning in
The kiss of dawn
Touching the pain that you left me with
At the kiss of dawn

Kiva meikitön parraton Ville :o

Jatkan iltaa kitaran murinoiden ja snookerin ja Antin seurassa.