Hello, and greetings from abroad. Täällä ollaan taas, ja tällä kertaa pitkään. Oikein purin matkalaukun hotellin hyllyihin, vaatepuihin ja laatikoihin. Ennen en moista ole kokeillutkaan. Olen laukustamatkaaja.

Matka oli, kiitos kysymästä. Miinuksina lennolla pahanmakuinen piffi ja perillä odottelu rautatieasemalla. Ja mikä siinä on, että tässä maassa ei ole liukuportaita. Kone huomio, täällä ois markkinarakoa. Ei oo herkkua raahata 15,9-kiloista matkalaukkua portaita ylös alas, plus tietty kahta olkalaukkua. Urgh.

Plussana ja suurena yllätyksenä sain kerrankin matkalaukun hihnalta ekana. Niin tietenkin, kun nyt kerrankin jatkoyhteyksien kannalta laukku olisi saanut muhia ruumassa vaikka puol tuntia pidempään. Nallekarkit jne.

Musiikkiplogaus on jäänyt vähemmälle, pahoittelen. Kerronpa nyt kuitenkin, että olin viikolla katsomassa Chris Cornellia jäähallikeikalla. Kylläkyllä, kallis oli. Ei ehkä hintansa väärti, tai olen ainakin ollut paremmilla hinta-laatu-suhteillakin katsomassa bändejä. Olen jo pariin otteeseen puinut keikkaa erinäisten ihmisten kanssa, ja tässä nyt bulleteilla tiivistelmä näistä väittelyistä:

- minä: Cornell oli ihan sen kuuluisan pihalla olevan lumiukon näköinen. Kaveri ei millään tavalla säteillyt tähtihohdetta, ellei sellaiseksi lasketa sitä, että pystyy ja kehtaa tulla esiintymään valkoisessa t-paidassa ja perussinisissä farkuissa.
- joku muu: "Cornellilla saattaa olla sen verran elämää takana, että mies voi hyvinkin olla pihalla." (Vaikka luin kyllä, että hän on raivoraitis nykyisin.)
- minä: Cornell näytti ihan mummolta tehdessään rokkarimaisia suunmuikistuksia. Tiedättehän, sillä tavalla laitetaan huulet törölle. Suosittelen tähän ongelmaan miehelle aavistuksen verran enemmän rasvaprosenttia, laihakin kun näytti olevan! Tai sitten jotain plastiikkakirurgin huulten kohotusta.
- joku muu: "lavakarisma riippuu ihan siitä, millaista musiikkia on tottunut kuuntelemaan." En allekirjoita tätä, koska lavakarismaa voi havaita, oli musiikki mitä tahansa. Myönnän kuitenkin, että herran musiikkiin perehtyneempänä olisin selvästi voinut olla enemmän messissä keikalla.
- minä: bändi oli loistava. Pidin saundeista paljon. Samoin Cornellin ääni oli kyllä hyvä, mutta suunnattoman harmistuksen aiheutti miehen mumiseva laulutyyli. Pilasi Bond-tunnarin ainakin. Äännetään ne sanat, niin radiohittikuuntelija on tyytyväinen.
- joku muu: "Cornell lauloi todella puhtaasti, kaipa ne rokkaritkin oppii! ...tai sitten se käyttää reaaliaikaista korjainta äänentoistossa, kuten kuulemma Madonna ja Britneykin." Oli miten oli, hyvältähän se laulu kuulosti. Ne kaikista vaikeimman kuuloiset karjaisutkin Cornell sai näyttämään helpoilta. Kaikki rispekt kyllä tuolle äänelle.
- minä: keikan parhaat kohdat olivat se Audioslaven biisi ja se Soundgardenin biisi.
- joku muu: "Cornell ei soittanut juurikaan omia biisejään, suurin osa oli Audioslavea, Soundgardenia ja Temple of the Dogia." Voi p.. kakka, olisi pitänyt oikeasti opiskella kunnolla ensin.

Eli semmosta haipakkaa. Alkukeikasta olin ihan varma, että en tulisi näkemään euroilleni vastinetta ollenkaan, mutta tyyppihän oli vaan vähän hitaampi käynnistymään (suomalaisyleisö tietenkin myös...). Akustinen osuus oli hieno, ja musiikki sopivan rokkia tähän makuun. Ja! Nyt voin sitten arvostella ja sanoa nähneeni kriskornellin livenä. Mutta ette tiiäkkää kuinka paljon ottaa päähän, etten herännyt Audioslaven hyvyyteen kuin vasta kaksi kuukautta sitten... Joskus vaan ois kiva olla ekana/tässä tapauksessa edes ajoissa jutuissa mukana, huoh.