Kesän klassikkokirjainnostus laimentui siinä vaiheessa, kun jumahdin lukemaan Anna-Leena Härkösen Akvaariorakkautta ruotsiksi. Jotenkin kirja oli vähän tylsä, ja koska kieli oli vieraampi, niin edistyminen oli hidasta. En ole vieläkään saanut kirjaa luettua, mutta sakkoja olen jo kuitenkin sen lainaamisesta kerännyt peräti 4 euroa. Aion siis vielä päästä loppuun saakka - luetaan oikein koko rahan edestä sitten!

Tänä kesänä olen kuitenkin löytänyt uuden ihastuksen. Kaverini hehkuttivat taannoisella Kreetan-matkalla Marian Keyesin kirjoja niin kovasti, että minäkin sorruin lainaamaan hänen romaaninsa kirjastosta. Valinnan varaa oli todella vähän, sen verran suosittu Keyes tuntuu olevan. Aloitin Rachelin lomalla, kuten aiemmin tuli mainittuakin, ja eilen lukaisin loppuun toisen Keyesini. Naura, Claire, naura! oli lainatessani yksinäinen Keyes-romaani hyllyssä, joten tyydyin siihen. Kirja oli jälleen ihana, vaikka sen tarina ei tuntunut soljuvan yhtä sujuvasti kuin edellisessä. Wikipedia osaakin kertoa, että tämä Claire-kirja (alkup. Watermelon) olisi Keyesin ensimmäinen romaani. Taidan mennä joku päivä palauttamaan Clairen takaisin kirjastoon, jospa vaikka mukaan tarttuisi jälleen seuraava lukematon Keyes? (Toivottavasti ei, koska minunhan pitäisi lukea tenttiin.)