Näin sitten hurahti taas yksi harvoista kesäviikonlopuista. Laakereilla lepäämiseksi se ei mennyt, koska bändejä kyllä tuli katseltua (lauantain raportti Antilta, noteeraa kitarasankarit!), ja hauskaakin oli. Huomaa vain, että ei ole tullut kunnolla levättyä, kun väsähtää kesken parhaimman illan ja mukavuudenhaluisuus iskee päälle. Puhti kun loppui meikäläiseltä molempina iltoina puolenyön tienoilla, ja ai että kun tuntui hyvältä kellahtaa lakanoiden väliin sen jälkeen! Kiitoksia vaan minun puolestanikin Maijalle luksusmajoituksesta :) (Tuu sääki joskus tänne päin, jooks.)

Nyt siis olen palaamassa arkeen (no okei, yksi työpäivä jo takana), ja haluaisin raportoida teille kuvien kera Wanaja Festivalin. Tästä kuitenkin on jo hyvää vauhtia muodostumassa päähäni jälleen sellainen blogaajan blokki: tiedän, että kuvien kanssa näpräily vie kuitenkin niin paljon aikaa, että tänään venähtäisi myöhäiseksi ja etten aamulla jaksaisi herätä ajoissa valvomisen takia. Kuitenkin osa kuvista oli (omaan silmääni) niin hienoja, että pakkohan niitä on esitellä! Joten en suostu raportoimaan mitään ennen kuin saan aikaiseksi muokata niitä kuvia sopiviksi. :)

Lisäksi tänään iski sellainen tunne, etten oikeastaan ole kelvollinen pitämään mitään musiikkiin liittyvää blogia. No, eihän blogini olekaan hetkeen liittynyt puhtaasti musiikkiin, vaan olen löpissyt kaikkea muuta tänne vähän liikaakin. Toisaalta en tunne pystyväni antamaan kenellekään oikein mitään musiikkilöpinöilläni, kun en oikeasti tiedä musiikista mitään. En osaa sanoa, milloin joku laulaa epävireisesti (nuotin vierestä laulamisen kyllä osaan tunnistaa, käsittääkseni se on vähän eri asia?) tai että milloin biisissä on ollut mahtava kitarariffi tai muu loistava uraauurtava instrumenttisaavutus. Enkä edes tiedä, puhuvatko musiikki-ihmiset tuollaisista. Olen hyvä kohde kaikille levy-yhtiöille, koska pidän helpoista hittikipaleista. Enhän osaisi arvostaakaan taiteellisten luritusten monimutkaisuutta tai ainutkertaisuutta. Minun musiikkini on tarpeeksi simppeliä, muttei kuitenkaan sellaista, joka pitäisi kuulijansa älykkyyttä pilkkanaan. Vaikka kai minä sellaistakin roskaa välillä kuuntelen.

Ehkä pitäisikin siirtyä urheilublogistiksi? Voisin kehua ihania nuoria urheilijoita, jotka ovat matkalla menestykseen ja joiden saavutukset ovat jo 10-vuotiaina junioreina olleet huikeita. Urheilinhan itsekin (lainausmerkeillä tai ilman) 13 vuotta lentopallon parissa, joten ainakin siitä lajista minulla kai olisi sanottavaa? Eikä tarvitsisi miettiä kriitikoita, joita musiikin alalta tuntuu löytyvän joka lähtöön. Eivät he ehkä minua kosketa, mutta näitähän löytyy. Milloinkas joku kriitikko iskisi urheilupuolelle, ja alkaisi sanoa kaikkia sponsoroituja urheilijoita kaupalliseksi pas... peräpään eritteeksi? Tai kertoisi, miten vain moukarinheitto on oikea urheilulaji, ja muut lajit ovat naurettavaa pelleilyä.

Tällaista kaikkea pohdin tässä ja nyt, mutta älkää pelätkö/innostuko. Ei tästä urheilublogia tule. Jatkan tyhjänpäiväisten juttujeni kertomista jälleen myöhemmin.