Pidetäänpä blogikansa ajan tasalla, kun edellinen kirjoitus on parin viikon takaa. Tässä kaksi eri versiota viime lauantaista.

* * * * *

Fanitytön täyttymys

Neljäs viikko ulkomaantöissä meni kotiinpääsyä odotellessa. Mukavalta tuntui ajatus kotiin jäämisestä pidemmäksi aikaa kuin pelkäksi viikonlopuksi. Lisäksi viikonloppuna olisi keikka, jota olin koko reissun ajan odottanut! Meille piti tulla vieraskin, mikäs sen mukavampaa.

Vieras valitettavasti perui tulonsa, mutta päätin sitten odottaa keikkaa sitäkin enemmän. Kavereiden houkutteleminen mukaan oli vaikeaa. Onneksi seuraa lupautui kuitenkin, niin keikkafiilis sen kun karttui.

Vietimme mukavan alkuillan kuuden hengen porukalla teemalla Singstaria ja skumppaa. Sitten oli aika lähteä keikkapaikalle. Matkalla houkuttelin kolmannen lähtijän mukaan, ja näin bändi sai jälleen uuden tutustujan.

Lämppäri oli ihan ok, vaikkei ihan makuuni. Otin paikan eturivistä pääesiintyjää ajatellen, ja olin tyytyväinen melkein keskeltä saamaani tilaan.

Keikka oli aivan mahtava! Ensimmäisen tuntemattoman biisin jälkeen pukkasi hittiä hitin perään, eikä löysäilylle välispiikkien muodossa ollut aikaa. Olin onnellinen: hyvää musiikkia mukavassa seurassa. Ja Suomessa pitkästä aikaa.

Keikan jälkeen jäin baaritiskin lähelle vielä notkumaan, kun ei huvittanut lähteä kotiinkaan. Kävin ostamassa paidankin, kun vihdoin olin muistanut varata käteistä sen hankkimiseen. Bändin jäseniä näkyi jo baarin puolella, ja lopulta itse laulajakin saapui bäkkärin ovesta. Kävin esittelemässä itseni kättelemällä ja kiitin hyvästä keikasta, kyselin tulevaisuuden kuulumisia ja uuden levyn ilmestymisajankohtaa. Suunnitelmat olivat vielä aikatauluttamattomia, mutta mukava oli jutustella. Päätteeksi sain vielä halauksen, jota en mielestäni edes pyytänyt! Olin onnellinen fani. Kyllä kelpasi lähteä bussille.

* * * * *

Keikkakääliön normipäivä

Lauantai alkoi reippaasti salikäynnillä. Illalla oli tarkoitus lähteä keikalle ja sitä varten olikin jo kuohuviini kylmänä jääkaapissa. Pari ihmistä oli luvannut tulla käymään Singstarin houkuttelemana, ja pari vielä harkitsi. Olipa mukava ajatus tissutella kivojen ihmisten seurassa pitkästä aikaa. Nyt oli aika pitää hauskaa koko neljän poissa kotoa vietetyn viikon edestä.

Singstar oli hauskaa, kerrankin. Joskus olin jo ehtinyt kyllästyä koko peliin. Pelin tiimellyksestä meinasi tulla jo kiire keikkaloihin lähtemiseen, mutta onneksi aikataulu oli sovittu jo etukäteen.

Kylmä skumppa oli maistunut hyvin pelin aikana, enkä raaskinut jättää loppupullollistakaan haaskattavaksi, joten salakuljetin sen bussiin. Aloin olla hiprakassa, mutten oikeastaan itse huomannut sitä. Minulla oli kivaa, sillä olin menossa pitkään odottamalleni keikalle. Koska mielestäni liian harva ihminen kuuntelee suosikkibändiäni, pakotin kolmannen mukanamme olleen henkilön myös lähtemään keikalle. Lupasin tarjota osan lipun hinnasta, en tarvitsisi siitä hyvästä kuin yhden juoman keikkapaikalla.

Yhdeksi juomaksi valikoitui harmi kyllä 24 cl punaviiniä, joka maksoi enemmän kuin kalliihko punaviini Alkossa. No, maksoin siitä sitten osan itse, jotta pakotettu ei sentään jäisi miinukselle. Seuraavaksi siirryimme blackjackin pariin. Hukkasin siihen 14 euroa, kun jakaja voitti aina. Tai ainakin melkein aina. Jemmasin loput kuusi euroa pelirahaa taskuun, koska lämmittelybändi oli jo aloittamassa.

Huutelin lämppärin laulajalle, että ottaisi aurinkolasit pois päästä. Mitäs valitti ettei näe yleisöä kunnolla, duh. Ojensin pelirahat seuralaiselleni, joka oli lähdössä tiskille.

Eturivi vallattu, jesh. Ennen sinne menoa kävin järkevästi etukäteen ajatellen vessassa ja sen jälkeen hakemassa uuden juoman baaritiskiltä, niin voisin sitten rauhassa notkua lavan luona keikkaan asti. Olin tyytyväinen omaan suunnitelmallisuuteeni.

Keikan lähestyessä ärsytti, kun seuralaiseni ei suostunut siirtymään lähemmäksi lavaa. Olisin halunnut katsoa keikan hänen kanssaan. Onneksi kolmas, pakotettu, jäi tokaan riviin, niin saatoin kommentoida keikkaa hänelle.

Keikka oli aivan mahtava! Ensimmäisen tuntemattoman biisin jälkeen pukkasi hittiä hitin perään, eikä löysäilylle välispiikkien muodossa ollut aikaa. Olin onnellinen: hyvää musiikkia mukavassa seurassa. Ja Suomessa pitkästä aikaa. Olin riemuissani eturivipaikastani, sillä saatoin tarttua laulajaa varpaista. Koputin häntä myös polveen. Vilkutin. Lauloin ja huusin. Heilutin päätäni.

Keikan jälkeen olin rohkeassa olotilassa (humalassa). Päätin jäädä notkumaan baariin, koska eihän sitä tiennyt, vaikka bändin jäseniäkin sinne tulisi. Lähettelin tekstiviestejä ihmisille, jotka sattuivat tulemaan mieleen. "Rantapalloja olisi pitänyt olla viimeisellä keikalla ennen taukoa", totesin kovalla äänellä bändin kitaristin läheisyydessä. Odotin kuitenkin laulajaa, jolle sitten menin esittäytymään.

• Saara.
• Caleb.
• Kaaleppi. Kaapeli.
• Niin.

Kyselin jotain levystä ja studiosta ja muusta. Sain vastauksia. Kiitin, ja olin lähdössä pois, kun yhtäkkiä sainkin halauksen, jota en sentään muistaakseni pyytänyt. Olin onnellinen fani.

* * * * *

Jälkiseuraukset: kipeä niska (kesto: 3 pv) pään heiluttelusta, salikäynnin jälkeen nestehukasta ärtyneet reisilihakset, suunnaton morkkis (etenkin kun seuralaiseni kertoi, ettei oikeastaan jaksanut juttujani loppuillasta), häpeä ja yleinen turhautuminen omaan olemukseen (1 vko). Nyt alan olla toipunut, mutta tämä vaatii kyllä kykyä nauraa itselleen. Siinä en ole kovin hyvä, mutta jos näette minun tuhahtelevan tai hekottamassa ilman seuraa, ajattelen luultavasti juuri tätä iltaa. Argh.