Suomen lentopallomaajoukkue pelasi itselleen tänään EM-lopputurnauspaikan. Hienoa, onnittelut! Vanhaa lentopalloilijaa lämmittää moinen uutinen.

Siinä siis urheilusankarimme, jatkamme kitarasankareista. En olekaan varmaan aiemmin ehtinyt hehkuttaa maailman parasta pleikkaripeliä(tm). Siis minun mielestäni. Ostimme kesällä Guitar Heron kotiin, heti välittömästi arjen alettua Wanaja Festivalin jälkeen... Silloin nimittäin tuli pelattua Maijalla kyseistä peliä, ja todettua se varsin oivaksi ajanvietteeksi (Antin kuvia näistä sessioista). Peliin on poimittu paljon legendaarisia ja vähemmän legendaarisia kitarakappaleita alkaen Deep Purplen Smoke On The Waterista ja Black Sabbathin Iron Manista aina viime aikojen hitteihin Franz Ferdinandin Take Me Outiin ja The Donnasin Take It Offiin. Koko biisilista löytyy Wikipediasta. Parasta minun mielestäni pelissä on kuitenkin Queens of the Stone Agen No One Knows, jota soitan mieluiten. Biisi on varsin haastava jo helpolla tasolla, ja mediumilla pääsen sen nykyään jo läpi. Hard-taso pelissä vaatii jo hyvää reaktionopeutta ja harjaantumista, mutta sen jälkeen on vielä olemassa taso expert. En halua ajatella, kuinka vaikeaksi peli vielä muuttuu :)

Pelin vaikeus muuten vaikuttaa olevan suhteellista. Itse en päässyt ensimmäisillä kerroilla biisejä välttämättä ollenkaan läpi, kun taas eräät musikaaliset kaverit ovat aloittaneet pelaamisen jopa toiseksi vaikeimmalta tasolta, pärjäten silti ihan hyvin. Mielestäni Guitar Hero sopii alkuvaikeuksista huolimatta kaikille - toisin kuin vaikkapa Singstar, joka vaatii jonkin verran laulutaitoa ja vielä enemmän biisien tuntemusta. Guitar Heroa on kuitenkin helppo oppia pelaamaan harjoittelemalla, kun taas nuotin vierestä laulavan henkilön on vaikea oppia laulamaan tuttuakaan kappaletta täydellisesti.

Mikä parasta, meille muuten niin epämusikaalisille kitaransoittajille on hyviä uutisia: Guitar Hero II ilmestyy syksyn aikana! Siitä ei kuitenkaan taida olla joululahjatoiveeksi, koska luultavasti en malta odottaa sen saamista niin kauan...